Ensimmäiseksi varoitus heikkohermoisille: Kuvissa saattaa esiintyä sotkua, koska olin niin väsynyt päivän päätteeksi, että en jaksanut pahemmin lavastaa ;)
Koska en pääse ulos puutarhaan hommiin on ollut pakko puuhata sisällä. Ensiksi päätin tehdä meille paremman Wallankumouksen työpisteen. Pöydän jalat hain eräästä ruotsalaisesta huonekalukaupasta, ovi löytyi seinän takaa Wallankumouksesta. Vaatimuksena oli kaunis pinta ja se, että peilit eivät olisi koholla tai kamalan syvät, koska muuten olisi tarvinnut tilata päälle lasi. Tämä ovi on 1800-luvulta ja pinta on oikein nätti. Kokonaisuus toimii ja on tukeva.
Sitten kun tämä Feng shui projekti oli suoritettu päätin keskittyä erääseen ongelmakohtaan kodissamme. Meiltä on puuttunut koko ajan siivouskaappi ja nyt päätin sen toteuttaa hyllyn runkoon.
Ovi ja listat ovat satavuotiaita ja jo valmiiksi ihanilla väreillä maalattu. Koko projektiin meni tunti, vaikka sahailinkin oven ja listat pienemmäksi käsisahalla, muuten tarvittiin vain vähän ruuvailua. Kaapin runko oli vanha kirjahylly ja täyttä puuta. Siihen ei tarvinnut tehdä muita muutoksia kuin irrottaa pari hyllyä ja kiinnitin sen vielä seinään. Ihanaa kun voi tehdä projektin missä kaikki muu oli vanhaa paitsi ruuvit. Mahtavaa kun imurilla on nyt oma koti!
Voi näitä värejä, tällaiseen kaappiin ihan sopii, että sahailija on sahannut vähän vinoon. |