Kun nämä kelit alkavat eli taivaan jumalat pirskottelevat jäävettä kasvoille ja puhaltavat kylmän viiman takin alle käperryn mielelläni omaan kotimetsääni eli sisälle hirsitalooni. Olemme viime viikkoina kanniskelleet 1800-luvun hirsiä Wallankumoukseen myyntiin. Yksi hirsi painaa 100 kiloa tai enemmänkin ja näitä mäntyjä kanniskellessa on taas konkretisoitunut se miten ihan oikeasti saan asua ikimetsässä omassa kotonani. Ne puut vaan jotenkin aina unohtuvat kun niissä on päällä pinkopahvit, huokolevyt ja tapetit.
Olen huomannut, että ihmisten kaipuu jonnekin perimmäisille juurille on vahvistunut. Itse en ole poikkeus. Meidän kaikkien juurethan ovat metsässä. Vaikka ei olisikaan syntynyt Suomessa ei tässä maassa pysty elämään niin etteivät puut vaikuttaisi elämään, koska niitä on joka puolella. Lempparisarjani Maan povessa ja Ängelby myös ovat jännästi kiinni luonnon voimissa. Uskon metsän ja puutalossa asumisen tervehdyttävään voimaan.
Nyt kun pimeä tulee aikaisin olen käpertynyt sohvan nurkkaan kirjan kanssa. Nyt menossa Puiden kansa niminen kirja. Kuva ylinnä kirjasta. Käpertykäämme kotipesäämme ja muistakaa käydä moikkaamassa puita välillä metsässä.
Ihanaa kun kanatkin ovat saavat elää hirsien suojassa. Huomatkaa, maalattu ollaan! |