 |
| Vakavan näköistä porukkaa meidän ovea vartioimassa. |
En ole kadonnut remontin ihmemaahan eikä liika työntekokaan ole syynä blogin hiljaisuuteen. Olen virittäytynyt syksyn/alkavan talven tunnelmaan. Ennen rakastin syksyä, mutta parina viime vuotena on pimeys alkanut välillä ahdistaa. Siihen tunteeseen olen koettanut pysähtyä ja miettiä mistä se johtuu.
Syksy ja talvi on itsetutkiskelun aikaa, eikä se itsensä miettiminen aina ole helppoa. Olen huomannut etten kuuntele aina tarpeeksi omaa sisäistä ääntäni. Sanon, että minun tarvitsee tehdä työasioita tai remonttirästejä tietyssä aikataulussa vaikka ei tarvitsisikaan ja toisaalta keksin tekosyitä sille etten tee juttuja, joita haluaisin ja voisinkin tehdä. On liian helppoa käpertyä marttyyrin viitan alle ja silloinhan se oma olemassaolo alkaakin ahdistaa. Vanhan talon remontoijalla onkin riskinsä uupua työtaakan alle juuri näin pimeään aikaan. Kun pitäisi levätä, lukea kirjoja, viettää aikaa läheisten kanssa, mutta illat tuleekin vietettyä sirkkelin vieressä tai maalipensseli kädessä kun halutaan vielä tehdä tietyt jutut pois ennen talven tuloa. Lisäksi takana voi vielä olla raskas kesä jolloin ei ole muistanut ladata akkuja vaan loma on mennyt vaikka talon maalauksessa.
Jokainen ihminen on oma yksilönsä ja toinen voi tehdä paljon remonttia palamatta loppuun. Juuri tuon yksilöllisyyden vuoksi pitäisi kuunnella omaa sisäistä ääntään ja opetella missä menevät omat rajat ja mitä oikeasti haluaa tehdä.
Pitäkää huolta elävistä olennoista ympärillänne, itseänne unohtamatta!
 |
| Sylvi Silkkiapina kuuntelemassa omaa sisäistä ääntään, joka kehottaa pysyttelemään mahdollisimman lähellä ruokakuppia kun pimeys ahdistaa. |
 |
| Vintiltä löytyi outoja kirjaimia, jotka sopivat oudon kotimme kattoon. |
