Jo viime kesänä aloimme miettiä ja vähän jo toimiakin sen hyväksi, että saisimme jonkun naapuriksemme. Alkuperäinen suunnitelma oli, että myisimme tämän oman päädyn, mutta sitten punnitsimme omia voimavarojamme ja sitä jaksammeko aloittaa uutta remonttia. Päädyimme myymään tuota Rehtorin päätyä, jossa kuitenkin remonttia jonkun verran löytyy. Asia ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Remontti tuntui lähes kaikista ylitsepääsemättömältä tai sitten lainaa ei tullut pankista. Tuntui, että oikeat ihmiset eivät kohdanneet oikeaan aikaan.
Nyt joulun jälkeen päädyimme siihen, että laitamme oman puoliskomme myyntiin ja remontoimme itse tuon Rehtorin päädyn. Kyllähän me nyt yksi puutalohuoneisto jaksetaan remontoida. Sitä paitsi minusta elämän kuuluu olla sopiva sekoitus seikkailua ja työntekoa ja remontissahan yhdistyy nuo molemmat , vai mitä?
Välittäjäkin kävi ja laittoi päätymme myyntiin joten mieltä ei voi muuttaa enkä muuttaisikaan vaan tällä hetkellä olen innoissani. Lapsetkin ottivat asian positiivisena ja olemmekin jo tänne muuttaessamme sanoneet, että emme pysty yksin koko meidän taloa remontoimaan eikä se ole tarkoituskaan. En myöskään ole pitänyt ihanteena omistaa valtavaa taloa yksin vaikka myös yksinäisyydessäkin viihdyn. Meidän talo ei ole mikään normaali omakotitalo vaan yhdistettyä työntekoa ja kotoilua. Kunpa saisimme jonkun innostuneen ideoita pursuilevan naapurin.
Tiedän, että joku pitää minua sinisilmäisenä naapuri asian suhteen ja miettii mahdollisia riitatilanteita. Itse en antaudu angstin valtaan vaan koen tämän asian olevan pelkästään positiivinen. Onneksi olemme eläneet vuosia eri puutaloyhtiöissä ja se jos mikä on kasvattavaa enkä mitään kokemuksistani vaihtaisi pois. Mielenkiintoista mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
