Sylvin jouluterveiset!

Sylvi Silkkiapina tuli toivottamaan kaikille lukijoille lämpöistä ja lumentäyteistä joulua teille kaikille! 

Palataan välipäivinä uusien juttujen kera, nyt ollaan vatsat ähkyinä ja ihastellaan outoa ja ihanaa lumista maisemaa.  Ihan kuin joku olisi käynyt tomusokerikuorrutuksella käynyt koristelemassa  maiseman!

Kissanluukut kiinni, voisiko ulko-ovenkin laittaa?

 Laitettiin viime viikolla kissanluukut kiinni vaikka joudutaan kyllä varmaan availemaan nyt taas noita kellarin ovia kun nytkin lämpötila on noussut jopa viiteen lämpöasteeseen ulkona. On taas sellainen olo, että voisi käydä talvilevolle. Eikö ulko-ovenkin voisi lukita kissanluukujen kanssa samaan aikaan?

  Meillä soi keittiössä koko ajan klassinen kanava radiossa ja se on tuudittanut koko perheen köllöttämään iltaisin ja viikonloppuisin sohville, sängyille ja lattioille. Aamuisin on vaikea herätä vaikka nukkuisi miten paljon ja päiväunet ovet tulleet tutuiksi.  Syödään  joulukarkkeja kun joku sattuu tulemaan kylään ja glögiä on jo juotu kymmeniä litroja.

  Lyydia haki  pienen kuusenkin, törkättiin se  juurineen tuollaiseen lasitölkkiin. Tuo lasitölkki ja kuusi ovat olleet tosi monessa blogissa esillä ja itseni puolesta sellainen toimisi meillä ihan hyvin joulutunnelman tuojana ison kuusen sijaan,varsinkin kun ikkunoista on suora näkymä metsään niin ei sitä enempää tarvitsisi.

 Ennen kuin vaivuttiin talvihorrokseen me intouduttiin keittiöremonttiin. Valmista lopputulosta ei vielä ole ikuistettu, mutta katsokaa miten kivan jutun saa tehtyä wanhoista sähkönupeista (mikäköhän olisi oikea nimitys?) ja listan pätkästä. Ei meidän keittiö vieläkään valmis ole, mutta ehkä sen kuuluukin olla aina vähän vaiheessa ja muuttumistilassa...

Liiterin siivousta

Kermitin laitoin ihan vaan piristykseksi. Nykyajan lapset eivät muuten tunne Muppetteja, järkyttävää!

  Asia josta remontin yhteydessä puhutaan on vähän on kaatopaikkakuormien  ja tavaran delegoiminen rautakaupasta kotiin. Usein itse remontti ei aiheuta ahdistuskohtausta niin paljon kuin se, että tavaraa pitäisi siirtää paikasta A paikkaan B. Juuri kun huomaa päässeensä hyvään remontti flow- tilaan niin huomaa, että ruuvit, pensselit tai laudat ovat lopussa. Kun pääsee rautakauppojen jonoista kotimatkalle huomaa olevansa niin väsynyt kolmen tunnin tavaran hakumatkan jälkeen, että ei jaksa enää tehdä remonttia.

  Toinen kurja juttu on se kun oma piha tai meidän tapauksessa ulkovarasto alkaa muistuttaa kaatopaikkaa. Asialle on tehtävä jotain ja se kaikki aika on remontista pois. Itse päätin nyt yhdistää remontin ja paikkojen siivouksen. Pihapiirissämme on suuri vanha halkoliiteri , joka on ollut pahuuden vallassa jo ennen meidän saapumistamme. Tavaraa on sullottu kasoiksi, valitettavasti vielä pelkkää roskaa, ei edes mitään hauskoja romuaarteita. Olemme myös kantaneet sinne itse lajittelematonta tavaraa ja lisäksi se on ollut remonttijätteiden väliasema ennen kuormaamista peräkärryyn. Vanhoihin harvalaudoitettuihin seiniin on naulattu paksut lateksimaalilla maalatut levyt, niitä olen nyt poistanut ja kaatopaikkakuormaa on kertynyt. Ihanan vapauttavaa siivota tuollainen murheenkryyni siistiksi. Liiteri on mielestäni hiomaton timantti, joka on ihan mahtava tila kunhan saadaan epämääräiset jutut sieltä pois. Remontti tulee olemaan aika simppeli. Mädäntyneet laudat pois liiterin helmoista, ovi oviaukkoon, loisteputkivalot pois katosta ja vanhat valaisimet tilalle. Niin ja parikymmentä kaatopaikkakuormaa...

Täytyy laittaa parempia (masentavia) kuvia roskaröykkiöistä ja itse liiteristä

Lampputaivas rakentuu pikkuhiljaa

Pöytä komeron laudoista

  Tein yhden asian pois to do- listaltani ihan omasta aloitteestani enkä pakon sanelemana. Oli mukavaa kun sai roudata pihalta sateesta joskus kesällä maalatun pöydän rungon sisälle. Pöydän runko on noin 60-luvulta kun taas ihanat päällilaudat olen irrottanut yhdestä meidän komerosta myöhäisempää käyttöä varten. Ihastuin silloin jo tuohon värisävyyn, joka laudoissa pilkottaa valkoisen maalin alta. Pöytä sai paikan meidän makuuhuoneen ikkunan alta, senkin olin miettinyt valmiiksi jo noin puoli vuotta sitten. Nyt sain sitten aikaiseksi.

  Tuo kohta on ollut jotenkin synkeä ja laittelin kaikkea piristävää tuohon ympäristöön. Minkäköhän tuolin laittaisi? Lampputaivas seuraavaksi ja se on lupaus! Nyt pitää saada kaikkea piristävää ympärille marraskuun pimeyden keskelle.

Tuskan hikeä tuntien, lampputaivaasta haaveillen...

Herkulliset varjostimet...

Wallankumouksen oviseinää

 Kiertelin pitkästä aikaa kirpputorilla ja löysin pari hauskan väristä varjostinta. Tekisi mieli tehdä olohuoneen ankeaan kattoon lampputaivas, joka olisi täynnä erivärisiä varjostimia.


  Wallankumoukseen ollaan puuhaamassa seinää vanhoista ulko-ovista. Tulee aika hauskan rytmikästä pintaa. Jotenkin tykkään aina tuollaisista "lavastetuista" pinnoista, väliseinät missä vanhoja ikkunoita on suosikkeja. Sellainen on myös suunnitteilla meidän kotiin, ehkä jo piankin.


  Katselin juuri kuvia siitä mitä saatiin kesällä aikaan ja ihan tuskan hiki tuli kun ajattelinkin kaikkea. Aika nopeastihan tuo ulkomaalauskin meni kun alimmat lahot hirret ja ulkoverhoilulaudat vaihdettiin jo silloin pari vuotta sitten. Onneksi!

Vähän rujon näköiseksi jäi, mutta voin jo nähdä takapihan ruusupuutarhoineen ja talon täysin maalattuna.

 Jaksoin vielä syyskuussa rutistaa itseni takapihalle missä rapsutin ja maalasin niin korkealle kuin rakennustelineillä pääsi. Aika vähän jäi ensi kevääksi tai  kesäksi. Niin tai miksei sitä seuraavaksi...


  Nyt on kiva miettiä tuollaisia pieniä  projekteja kuten lampputaivasta ja sitä saisiko kerättyä tarpeeksi energiaa, että jaksaisi kivuta tikapuille...

Oma sisäinen ääni

Vakavan näköistä porukkaa meidän ovea vartioimassa.

 En ole kadonnut remontin ihmemaahan eikä liika työntekokaan ole syynä blogin hiljaisuuteen. Olen virittäytynyt  syksyn/alkavan talven tunnelmaan. Ennen rakastin syksyä, mutta parina viime vuotena on pimeys alkanut välillä ahdistaa. Siihen tunteeseen olen koettanut pysähtyä ja miettiä mistä se johtuu.


  Syksy ja talvi on itsetutkiskelun aikaa, eikä se itsensä miettiminen aina ole helppoa. Olen huomannut etten kuuntele aina tarpeeksi omaa sisäistä ääntäni. Sanon, että minun tarvitsee tehdä työasioita tai remonttirästejä tietyssä aikataulussa vaikka ei tarvitsisikaan ja toisaalta keksin tekosyitä sille etten tee juttuja, joita haluaisin ja voisinkin tehdä. On liian helppoa käpertyä marttyyrin viitan alle ja silloinhan se oma olemassaolo alkaakin ahdistaa. Vanhan talon remontoijalla onkin riskinsä uupua työtaakan alle juuri näin pimeään aikaan. Kun pitäisi levätä, lukea kirjoja, viettää aikaa läheisten kanssa, mutta illat tuleekin vietettyä sirkkelin vieressä tai maalipensseli kädessä kun halutaan vielä tehdä tietyt jutut pois ennen talven tuloa. Lisäksi takana voi vielä olla raskas kesä  jolloin ei ole muistanut ladata akkuja vaan loma on mennyt vaikka talon maalauksessa.

  Jokainen ihminen on oma yksilönsä ja toinen voi tehdä paljon remonttia palamatta loppuun. Juuri tuon yksilöllisyyden vuoksi pitäisi kuunnella omaa sisäistä ääntään ja opetella missä menevät omat rajat ja mitä oikeasti haluaa tehdä.

Pitäkää huolta elävistä olennoista ympärillänne, itseänne unohtamatta!

 

Sylvi Silkkiapina kuuntelemassa omaa sisäistä ääntään, joka kehottaa pysyttelemään mahdollisimman lähellä ruokakuppia kun pimeys ahdistaa.

Vintiltä löytyi outoja kirjaimia, jotka sopivat oudon kotimme kattoon.

Jäkälää vai pumpulia...

 

   Olisi taas aika ikkunaliimapaperoinnin. Kävin juuri hakemassa ison rullan "Rakennusperinteen ystäviltä". Yhden ikkunan sain paperoitua, mutta kuvaa ei enää saanut kun tuli pimeä kesken kaiken. Ikkunoiden paperointi kuulostaa aina niin simppeliltä hommalta johon ei luulisi kauaa aikaa menevän. Näinhän sitä luulisi.

  Kun tietää, että ikkunat avataan seuraavan kerran vasta keväällä niin ensiksikin niiden pesemiseen tulee uhrattua vähän enemmän aikaa kuin yleensä ja voin kertoa, että olen aika huoleton ikkunanpesijä normaalisti.  Nyt syksyllä sitä vain miettii itseään istumassa helmikuun kaiken paljastavassa kylmässä auringonpaisteessa katsomassa masentuneena pölyistä ikkunaa jota ei voi avata. Mahtava siis piristää itseään näin etukäteen pesemällä ikkunan välit kunnolla!

  Sitten pitää päättää laittaako jäkälää vai pumpulia väliin vai laittaako ollenkaan, pysyisivätkö huuruttomina ihan vain tiivistettyinä? Isoja päätöksiä. Lisäksi pitää päättää miten koristelisi ikkunan. Pihlajan marjat ovat nättejä, mutta kuivuvat ihan rusinoiksi ollessaan kuukausikaupalla ikkunan  välissä. Yleensä siis joku kiva kortti tai vanha valokuva on hauska, mutta siinä kannattaa kanssa olla tarkkana, koska sitä joutuu sitten katsomaan kuukausikaupalla.

  Lisäksi tiivistys, kankaalla tai pumpulilla riippuen tilkittävästä ikkunasta. Olen joskus löytänyt ihania vanhoja kankaanpalasia sellaisten ikkunoiden välistä joita ei oltu avattu vuosikymmeniin.


   Täytyy myös toivoa, että mikään hyönteinen ei ole jäänyt ikkunan väliin odottamaan hidasta kuolemaa, koska se on molemmille osapuolille ikävää. Pari kertaa on käynyt niin, että on pitänyt päästää hyönteisraukka pinteestä ja avata koko juuri paperoitu ikkuna auki. Toinen vaihtoehto olisi ollut katsoa ruumista ikkunan välissä koko talven ja se olisi jo mielenterveydelle haitallista.

  Niin ja sitten ne ikkunat pitää paperoida ja siinä menee ainakin viisi minuuttia per ikkuna...

Puuhellaa on pakko ihailla joka kerran kun sen laittaa päälle, enkä suuttunut vaikka kerran se jo tuprautti savutkin sisään.

Olen unohtanut esitellä uusimman perheenjäsenemme (täysin anteeksiantamatonta!), Viljon, jonka jotkut ovat jo ehtineet kesällä ulkoaitauksessaan nähdä Wallankumouksen pihalla.

Maailman kamalin potilas

 


  Sain flunssan viikonloppuna ja myönnän itsekin, että olen maailman kamalin potilas. Alan pohdiskella liikaa asioita kun makaan torkkupeiton alla nenäliinojen ympäröimänä.  Ensin mietiskelin maailman surkeaa tilannetta, kaikki ilmastonmuutoksesta sotaan tuli mietittyä, enkä olisi tarvinnut kuin enää riippumaton ( olisin voinut mennä tietysti riippumattoon, mutta kun  satoi liikaa! )  ja itsestäni olisi saanut loistavan maailmanlopun ennustajan Muumikirjaan, Piisamirottahan ennustaa aina maailmanloppua ja sitä miten kaikki on kuitenkin turhaa. Sairastaminen saa siis minut ahdistuneeksi ja sentimentaaliseksi.

  Tänään kun maailma ei enää tuntunut ihan toivottomalta paikalta, mutta remonttiin tai firman tavaroiden siirtelyyn en vielä jaksanut ryhtyä, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni negatiivisen asenteen suhteen. Omilla isovanhemmillani oli ihanan positiivinen asenne elämään ja he elivät molemmat melkein satavuotiaiksi. Aina kun heiltä kyseltiin mikä on ollut mukavinta elämässä on vastauksena ollut normaalit arkijutut kuten se, että aina perjantaisin oli pullanpaistopäivä ja miten mukavaa oli kun lapset pääsivät pullantuoksuiseen kotiin. Miksei meillä ole tällaista pullapäivää! Miten ihanaa on tulla kylmästä vesisateesta pullalta tuoksuvaan kotiin. Ja jos se tapahtuisi joka viikko samana päivänä ei mikään maailman asia varmastikaan tuntuisi enää liian vaikealta ratkaistavaksi.

 Päätin siis itsekin ryhtyä taikinaterapeutiksi, mutta tattari-omenapiirakan muodossa. Siinä se nyt odottaa koulusta palaavia lapsia.

Keittiön pieniä edistysaskeleita Kotitalousluokan vahtiessa

 

 Ei sitten menty Ikeaan hankkimaan keittiötä vaan ideoitiin käsillä olevista tavaroista. Keittiösaareke on yhdestä kohdasta valmis! Julkisivussa on vanha peiliovi, joka on toiselta puolelta siipeensä saanut eli olisi vaatinut puukorjauksen ennen kuin olisi päätynyt takaisin käyttöoveksi. Nyt se saa viettää rauhassa meidän keittiössä vanhuuden päiviään. Tasoina ovat laakaovet jotka maalasin.  Nuo vanhat puiset mitat tulevat näkyvissä olevaan julkisivuun.

  On toisaalta hyvä että tehdään pari tuntia remppaa eteenpäin aina silloin tällöin niin ehtii miettiä onko joku juttu hyvä vai ei. Ei vielä tiedetä tuleeko saarekkeeseen toiselle puolelle ovet vai ei. Nyt siellä on vain puuhyllyt. Astiat siellä ovat taas väliaikaisesti järjestyksessä odottelemassa saarekkeen jatkotoimenpiteitä.

Virittelin meille myös valon tiskipöydälle. Aika epäkäytännöllistä meillä on nyt tällä hetkellä keittiössä, mutta mitä siitä jos on hyvä tunnelma ja kissat ja ihmiset viihtyy!

Kotitalousluokka vahtii keittiötyöskentelyä seinältä.

Riippumattokin on tullut tänä kesänä tutuksi...

 
Tänä kesänä riippumattokin on tullut tutuksi, mutta myös maalipensseliin ja vasaraan on tartuttu. Paljon on hommia jäljellä syksyksi, mutta pitää muistaa ihailla jo tehtyjä juttuja.

Kissatkin alkavat jo kotiutua. Sylvi puuttuu kuvasta, laitetaan seuraavaksi pelkästään hänestä sitten kuva.

 Maalausurakaa saatiin uusien naapureiden kanssa tehtyä onneksi ennen sateita. Tuntuu kuin olltaisiin oltu naapureita jo vuosikausia. Ensi keväänä maalausurakka jatkuu vielä takapihalla.

  Tällä viikolla ollaan päätetty keskittyä kaikkiin pienempiin keskeneräisiin hommiin. Keittiössä meillä on aika mielenkiintoinen meininki. Sähköhella törröttää nurkassa ja kaikenlaisia epämääräisen näköisiä tasoja on kasailtu helpottamaan arkea. Kun menen meidän keittiöön tulee välillä sellainen olo, että tekisi mieli painua Ikeaan ja palkata sieltä joku asentamaan meille järkevä "normaali" keittiö. Jotain toimivaa pitäisi saada aikaan kuten kuvasta näkee. Toisaalta on hienoa kun isoimmat hommat on jo tehty eli puuhella ja tapetit ja lattia.

Olemme hengissä!

Meille tulee vettä hanasta!

Muutot on muutettu, suurimmat remontit selätetty, kylmä kesäkuu kärsitty ja nyt elämä alkaa olla aika rauhallista verrattuna parin viikon takaiseen fiilikseen. Laitan nyt vaan muutaman kuvan, pää on ihan tyhjä järkevistä ajatuksista. Siis remonttiahan riittää koko kesäksi ja syksyksi, mutta elämään pystytään aika normaalisti. Talon ulkomaalauskin aloitettiin kun aurinko on paistanut niin houkuttelevasti ulkona. Siitä kuvia tuonnempana.

Puuhella saatiin valmiiksi.

Yhdet lastenkutsutkin jo pidettiin.

Leonardon ei niin perinnetyylinen kartta-tapetti.

Lyydian oma valitsema Viinirypäle-tapetti.

Eteisessä yltiöromanttista Juhannusruusua.

Välillä on kivaa katsoa kotiaan oudoista kuvakulmista ja olla stressaamatta...

 Muistatteko miten Vilijonkka suorastaan innostuu päästessään suursiivoamaan "Muumilaakson marraskuu"- kirjassa ullakkoaan vanhoista hämähäkinseiteistä ja kärpäsen kakoista. Samanlaista on ollut täällä meillä. Keittiön lattia paljastui lahoksi rossilautoja myöten ja nyt ollaan kuskattu lahoa hirttä ja lautaa urakalla kaatopaikalle. On ollut  mieltä ylentävää päästä putsaamaan oman talonsa nurkkia näin maan perusteellisesti. Tommi jopa lakaisi kellarin lattian ja alta paljastui  kaunis sileä kallio. Normaalistihan tuo kellarin seisomakorkeus on noin puoli metriä. On ollut puhdistavaa saada lahon puun tilalle uutta puuta ja ihanalta tuoksuvaa sahanpurua. Aikataulut ovat kyllä menneet ihan päin mäntyä.

Keittiön lattian lahoa.

Kellarin kaunis sileä kallio. Miten tämän voisi jättää esille, pitäisikö tehdä kellarikerros?

  Ensin oltiin  stressaantuneita siitä, että ei saada vedettyä kaikkia sähkövetoja ja listoja ennen muuttoa. Kun keittiön lattian laho paljastui mietittiinkin, että voi kun olisi keittiön latttia ennen muuttoa valmis. Näin ne asiat saavat perspektiiviä eikä enää stressaa pikkuasiat.

Hauskinta näinä viikkoina on ollut seistä tulevan keittiön lattian kohdalla eli siis kallion päällä ja katsella omaa kotia ihan erilaisesta vinkkelistä kuin yleensä. Muuttoon olisi aikaa 10 päivää. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Onneksi on kesä niin voihan sitä asua vaikka teltassa.

  

Ollaan vähän pingotettu

Ainakin osataan tehdä vanhan näköinen (eli huonosti kiristetty)  pinkopahvikatto.

  Selvisimme hengissä sodasta pinkopahvikaton ja toistemme kanssa. Fiilikset kahden pienen katon tekemisen jälkeen: en tekisi heti uudestaan, kiitos vaan. 

  Pinkopahvituksen aloitus kattoon on aina se hankalin eli se kun vuota roikkuu märkänä rullana toisen kannatellessa sitä päänsä yläpuolella. Kun taas toinen koittaa asettaa pinkopahvivuodan toista päätä suoraan kulmaan kattoon samanaikaisesti kun se roikkuu raskaana pään päällä. Tästä voi jo jokainen normaalilla kärsivällisyydellä varustettu ihminen ymmärtää, että nyt ei hyvää seuraa. Kummallakaan ei ole hyvä työasento, kumpikaan ei ymmärrä toisen tukalaa tilannetta ja lisäksi molemmat tuntevat osaavansa tehdä pinkopahvikaton paremmin kuin toinen.

 Ei tästä sen enempää, pahvit ovat katossa, vaikka osa vähän roikkuvasti ( oma laittamani on se vähän roikkuva, näkyy ylimmässä kuvassa). Pinkopahviseinä on ihan kivaa hommaa, mutta tuo katto... Painovoiman kanssa taistelu ei ole kivaa. Luin jostain pinkopahvioppaasta, että 25 neliön katon pahvittamiseen kuluu kahdelta työmieheltä noin yksi työpäivä. Niin varmaan meneekin, koska eivät ole keskenään naimisissa. Voi myös olla, että itselläni on asenneongelma kuunnella muilta ohjeita.

Voin laittaa pahvituksesta muutaman muunkin kuvan seuraavaan postaukseen. Ellei kuvia ole tuhottu.

Puuhella edistyy.

Voin myös paljastaa, että meille muuttaa naapuri kesäkuussa. Ollaan innoissamme ja lupaan raportoida yhteiselämästämme jos vain saan luvan. Ainakin nyt kaikki tuntuu sujuvan mielettömän hienosti ja on ihanaa saada samanhenkistä seuraa ja auttavia käsiä.

Huomenna alkaa maan kaivuu!

Innovatiivinen työntekijä

Ihana meditointi/vaatekaappi!

Tulin siihen tulokseen, että olen innovatiivinen työntekijä. Tänään maalasin makuuhuoneen katon toiseen kertaan, Wallankumouksen tilan tosi ärsyttävän ruman paneliseinän pätkän, liisteröin huokolevyjä pätkän, tapetoin Huom!  koko tulevan vaatehuoneen. Vaatehuone on kyllä neliön kokoinen... Myös salin puusepältä tulleet ikkunat maalasin toiseen kertaan. Kissatkin piti harjata, onneksi pesin liisterin ensin pois käsistä.

 Lisäksi pyöräilin kauppaa, pitäähän sitä jotain hauskaa olla! Työpäiväni tein kahteen otteeseen, ensin aamulla klo 9 - 14.30 ja sitten puolitoista tuntia illalla kun koko muu perhe lähti pois talosta.

  Olen ihan innoissani tulevasta omasta vaatekaapistani, koska minulla ei ole sellaista  ollut ikinä aikuisena. Sinnehän voisi mennä vaikka meditoimaan kenkien ja mekkojen sekaan tulevaisuudessa. Eikös se niin ole, että jokainen nainen tarvitsee oman vaatehuoneen vai miten se menikään?

 Kuvia ei ole kuin tuosta vaatekaapista kun enhän nyt millään ehtinyt sellaista kuvaussessiota organisoimaan...



 

Ei se remontointi vaan ne arkipäivän askareet

Kukkiakin on istutettu...

  Remontoiminen ei sinällään ole mitenkään raskasta vaan joka hetkeen tuppautuvat arkipäivän velvollisuudet. Unelmoin , että olisin itselläni töissä kahdeksan tuntia päivässä ja sinä aikana minulla olisi tietty työ mitä minut olisi määrätty tekemään. Oi sitä ihanuutta kun ei tarvitsisi stressata mitä jää taas tänään tekemättä ja ollaanko aikataulussa vai ei. Sen sijaan tekisin rauhassa tuon kahdeksan tuntia töitä ja se olisi siinä kun sulkisin "työpaikkani" oven. Enkä koko työpäivänä säntäilisi pinkopahvituksen sijaan istuttelemaan laventelia ja skrapamaan palomuuria. Enhän voisi kun olisin töissä.

Säntäilyn positiivisena tuloksena saatiin salin toinen pitkä sivu kunnostettua. Tippalistana on käyetty satavuotiasta lattialankkua.

Tässä tätä sekasotkua, mutta seinä tulee olemaan hieno kun saaadaan maali pintaan!

  Työpäivään kuuluisi lakisääteiset puolen tunnin ruokatauko ja pari kahvipaussia. Lisäksi kukaan ei vaatisi minua tekemään ruokaa vaan itselläni olisi termospullo mukana ja pari voikkaria käärittynä voipaperiin.

Todellisuudessa täällä häärätään, hypitään asiasta toiseen, rampataan joka päivä rautakaupassa kun jotain on taas unohtunut ostaa. Pitäisikö kokeilla uutta järjestelyä? Taidan palkata itseni heti huomisaamusta lähtien, voisinkin pakata jo eväslaatikkoni!

Seikkailut lattiapurujen ja huokolevyjen ihmeellisessä maailmassa jatkuvat

Keittiökaappi on valmis vastaanottamaan astioita.

   Remonttirintamalla on aika samaa tarinaa, mutta eteenpäin mennään. Lastenhuoneitten seinät on kokonaan huokolevytetty ja meidän tulevan makuuhuoneen lattia on avattu eikä ylläreitä tullut. Tulevasta vaatekaapista löytyi eilen purkaessa vanha vuotokohta mitä vähän epäilinkin kun pinkopahvikatossa oli kosteusläiskiä. Vaurio on nyt jo purettu, ekovilloitettu ja paperoitu. Viikonloppuna päästään toivottavasti tapetoimaan ja laittamaan pinkopahvikattoa.

Leonardon ja Lyydian huoneet tehdään jakamalla yksi iso huone. Tässä asia lähtee hahmottumaan.

Onhan se lattia näinkin kaunis...

Uusia ja vanhoja pintoja

Tapetit tallentuvat huokolevyjen taakse.

Olen aina tykännyt teatterilavastuksen omaisista tiloista  kotonakin. Näissäkin lastenhuoneen seinissä on hienot wanhat tapetin jämät ja niistä tulee joku vanha Dostojevskimäinen kohtaus mieleen , mutta taitaisivat olla hieman synkeät lapsille? Tapetit jäävät tuleville sukupolville säästöön onneksi huokolevyjen taakse. Niiden tilalle tulee nyt ainakin tämä Tapettitalolta:

On muuten vaikea löytää pian yksitoistavuotiaalle pojalle mitään sopivia tapetteja. Kukkaset ovat kuulemma liian hempeitä ja Pöllö-tapettiakin on ollut jo kaksi kertaa. Katsellaan siis asiaa.

Itse otin pienen väliaika-projektin kun meille tuli keittiökaappi, josta kuoriutuu hellän huolenpidon ja maalin avulla helmi. Tässä kaappi vielä hieman alennustilassa, katsotaan jos saan tänään maalaukset valmiiksi niin laitan kuvan lopputuloksesta.

Onneksi hiiren kakka ja hämähkinseitit eivät näy kuvassa ;)

Purkua ja jotain valmistakin

Puuhella on purettu yläkerrasta ja siirtyy yhden kerroksen alaspäin eli meidän tulevaan keittiöön.

   Meidän perhe on ollut aika paljon pihalla ( ihan näin ruumiillisesti tällä kertaa). Toisessa päädyssä olemme purkaneet lastulevykomeron, nostaneet yläkerran ison huoneen lattian , lisänneet lisää purua ja laittanut ilmansulkupaperin ja nyt on taas lattia taas kiinni. Seuraavaksi alkaa siinä huoneessa huokolevytys, katon pinkopahvitus ja tapetointi (jihuu!) Puusepältä Valtteri Lindbladilta ( ei ole maksettu mainos vaan ihan ansaittu) saadaan huomenna kolme valmista salin ikkunaa, jotka pitäisi maalata, lasittaa ja kitata. Niin ja muurin viereinen vauriokohtakin on saatu kuntoon.

Muurin viereinen vauriokohta portaikossa.

Sama kohta avattuna.

Ja korjattuna.

Vähän synkeä fiilis, mutta eiköhän se maalilla kirkastu.

 En muuten ole vieläkään stressaantunut remontista vaan innoissani. Meille  varmistui maaperän puhdistuksen aikataulu, huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa aloitetaan, joten pihamme tulee kokemaan aikamoisen myllerryksen. Tästä sisäinen puutarhurini on sekä innoissaan, että ihan hiukan kauhuissaan.

   Lisäksi olemme pohdiskelleet erilaisten sakokaivojen välillä. Meillehän tulee sakokaivot talon molempiin päätyihin. Kaupungin vesi tulee, mutta jätevedet ovat menneet sakokaivoihin ja tulevaisuudessa menevät myös. Saamme poikkeusluvan asiasta. Erikoista kun asutaan muutaman kilometrin päässä keskustasta. Sakokaivot on nyt maaperän puhdistuksen yhteydessä järkevä tehdä.

Sylvi Silkkiapina nauttimassa auringosta keinun päällä.