Olisi taas aika ikkunaliimapaperoinnin. Kävin juuri hakemassa ison rullan "Rakennusperinteen ystäviltä". Yhden ikkunan sain paperoitua, mutta kuvaa ei enää saanut kun tuli pimeä kesken kaiken. Ikkunoiden paperointi kuulostaa aina niin simppeliltä hommalta johon ei luulisi kauaa aikaa menevän. Näinhän sitä luulisi.
Kun tietää, että ikkunat avataan seuraavan kerran vasta keväällä niin ensiksikin niiden pesemiseen tulee uhrattua vähän enemmän aikaa kuin yleensä ja voin kertoa, että olen aika huoleton ikkunanpesijä normaalisti. Nyt syksyllä sitä vain miettii itseään istumassa helmikuun kaiken paljastavassa kylmässä auringonpaisteessa katsomassa masentuneena pölyistä ikkunaa jota ei voi avata. Mahtava siis piristää itseään näin etukäteen pesemällä ikkunan välit kunnolla!
Sitten pitää päättää laittaako jäkälää vai pumpulia väliin vai laittaako ollenkaan, pysyisivätkö huuruttomina ihan vain tiivistettyinä? Isoja päätöksiä. Lisäksi pitää päättää miten koristelisi ikkunan. Pihlajan marjat ovat nättejä, mutta kuivuvat ihan rusinoiksi ollessaan kuukausikaupalla ikkunan välissä. Yleensä siis joku kiva kortti tai vanha valokuva on hauska, mutta siinä kannattaa kanssa olla tarkkana, koska sitä joutuu sitten katsomaan kuukausikaupalla.
Lisäksi tiivistys, kankaalla tai pumpulilla riippuen tilkittävästä ikkunasta. Olen joskus löytänyt ihania vanhoja kankaanpalasia sellaisten ikkunoiden välistä joita ei oltu avattu vuosikymmeniin.
Täytyy myös toivoa, että mikään hyönteinen ei ole jäänyt ikkunan väliin odottamaan hidasta kuolemaa, koska se on molemmille osapuolille ikävää. Pari kertaa on käynyt niin, että on pitänyt päästää hyönteisraukka pinteestä ja avata koko juuri paperoitu ikkuna auki. Toinen vaihtoehto olisi ollut katsoa ruumista ikkunan välissä koko talven ja se olisi jo mielenterveydelle haitallista.
Niin ja sitten ne ikkunat pitää paperoida ja siinä menee ainakin viisi minuuttia per ikkuna...
 |
Puuhellaa on pakko ihailla joka kerran kun sen laittaa päälle, enkä suuttunut vaikka kerran se jo tuprautti savutkin sisään. |
 |
Olen unohtanut esitellä uusimman perheenjäsenemme (täysin anteeksiantamatonta!), Viljon, jonka jotkut ovat jo ehtineet kesällä ulkoaitauksessaan nähdä Wallankumouksen pihalla. |