Komerot ja niiden merkitys

Ensin on aina oltava kaaos, että tulee valmista.

Kaappi loppusilausta vailla.

 

 Kaappiteemalla jatketaan. Epämääräinen flunssaolotila jatkui ja olin  niin onnellinen, että minulla on oma varaosapankki. Tämä johtui siitä, että ulkona tuiskusi räntää kolmeen suuntaan ja itse pystyttiin vaan menemään sisäkautta firman puolelle hakemaan kaappiprojektista puuttuvia listoja ja komeron ovea. Ei tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan niin sanoakseni... Jos oltaisiin jouduttu lähtemään noutamaan tarvikkeita olisi voinut koko kaappi jäädä tekemättä.

  Kaapiksi valikoitui 60 cm:n levyinen komeron ovi noin 30-luvulta. Siinä on mukava kulunut maalipinta jota en aio maalata ja vanha karmi onneksi löytyy myös. Listat ovat wanhat ja paneelit myös.

  Sen lisäksi, että saan ihan konkreettista lisätilaa on noilla komeroilla myös henkinen merkitys. Ne luovat tunnelman ja samalla kun järjestelen tavaroita kaapeihin tulee sellainen olo, että ajatukset järjestyy samalla. Myös joka kerta kun teen jonkun remontin tai saan vaikka kiinteän komeron niin jotenkin juurrutan itseni lisää kiinni tähän taloon. Symbioosissahan tässä eletään niin kuin parisuhteessa. Kuulostaako hassulta?

 Rakastan kaappia jo nyt puolivalmiina ja voin ihan kuvitella, että meidänkin ruokakomerossa  asuu salaperäisiä olentoja niin kuin Muumi-kirjoissakin oli se tiskipöydän alla asustava karvainen olento (ei esi-isä), joka sanoi vain "Radamsa".

Kaappi ei ole vielä ihan valmis, mutta kuiva-aineet ja mikro oli ihan pakko laittaa jo sinne. Siihen tulee kaikkea loppusilaus krumeluuria, mutta niistä ehkä jo huomenna!

Wallankumous Maalla

  Tänään ilmestyneessä Maalla-lehdessä on wallankumouksesta ja ylipäänsä meidän talosta juttu. Hauskaa kun kävivät meillä kuvailemassa syksyllä ja mukavia ja rentoja olivat kuvaaja ja toimittaja. Oli niin kuin olisi ystävät olleet kylässä päivän.
  Vähän vaan ahdistaa kun katsoo kaiken keskeneräisyyttä. Toisaalta saavat lehden lukijat pienen annoksen arkirealismia eikä jutun tarkoituskaan ollut sisustaminen vaan elämäntyyli. Boheemia röttelöromantiikkaa siis siellä tarjolla.

Meidän Wallankumouksen hieno viisi vuotta sitten tehty kyltti  tipahti maahan kolmena kappaleena pari viikkoa sitten. Päätin etten pidä sitä huonona enteenä vaan luonnollisena puun halkeiluna. Tuollaisista jutuista tulee vain helposti sellainen olo, että mitä tuokin nyt tarkoittaa kun kyltti melkein putoaa päähän. Ehkä se vaan tarkoitti, että uusi kyltti olisi tarpeen ;)

No joo, nyt on uusi kyltti väsätty Tommin toimesta. Edellinen kylttihän oli tehty vanhaan peilioven peiliin ja niin tehtiin myös nykyinen.

Kaappeja, kaappeja...

  Siinä se nyt sitten on ja on ihan sen näköinen kuin olisi aina ollutkin. On muuten jännää , että selkeästi kaappi vaikutti huoneen energioihin koska levottomuus huoneesta poistui ja oli paljon parempi nukkua. Olen nähnyt epämääräisiä painajaisia useasti meidän nykyisessä makkarissa lähes joka yö. Viime yönä en nähnyt eli joko Feng shuit meni kohdalleen tai sitten olin koko ajan epämääräisen ahdistunut meidän epämääräisestä vaatekaapista...

Valmis kaappi!

Loistavaa kun kaapin ovessa on toimiva vanha lukko ja avain.

 Ensi viikon maanantaina aloitetaan toisen kaapin teko keittiöön, koska meidän säilytystilat ovat siellä täysin olemattomat. Vaatekaapin valmistumisesta innostuneena järjestin jo lisää säilytystilaa keittiöön. Ihana kaappi joka on ollut meillä monessakin erilaisessa käytössä sai muuttaa keittiöön. Nyt se saa toimia hehkulamppujen, puhelinlatureiden, muovirasioiden ym. säilytyskaappina. Keittiöön rakennettavan kiinteän kaapin haluan pyhittää pelkille kuivatavaroille ja kattiloille.

Kaunis sekalaisen sälän kaappi.

Elämä on nyt niin ihanaa kun aurinko on tullut tervehtimään joka päivä ainakin vähäksi aikaa. Eilen hain pari oksaa karsittavasta sireenipuskasta sisälle ja huomasin pienet suloiset vihreät lehden nuput. Tuli lohdullinen olo kun tajusin konkreettisesti, että siellä se luonto vaan nukkuu talviunta ja kevät tulee kun vaan jaksaa kärsivällisesti odottaa.

Henkarivaatteille tarvittaisiin vielä kaappi, mutta toisaalta kyllähän se näinkin menee...

KIrjapino kasvaa, entä remontti-into?

  Kirjapino vain kasvaa vaikka remontti-innon pitäisi kasvaa. Tällä hetkellä on menossa lohtukirja vaihe filosofisen vaiheen ohella. Lohtukirjoina ovat joka talvi luettavat "Taikatalvi" ja Muumi-sarjakuvat". Haruki Murakamista tulee aina sellainen olo, että ajatukset olisivat tuulettuneet ja  kuin olisi ollut matkalla ulkomailla. Vaikka kirjat ovat kuvassa yöhyllyllä, (koska yöpöytää en omista) ei lukeminen kohdistu iltaan vaan ihan jokaiseen liikenevään hetkeen. Kun odotan, että ruoka kypsyy, puuro kiehuu tai puuhella syttyy kunnolla niin kirja on kädessä. Tiedän onneksi, että tämä on väliaikaista pakenemista ja hoidan kyllä tässä välissä kaikki pakolliset hommat. Aina kun luen olen siellä lomalla mihin en vielä muutamaan vuoteen varmaankaan pääse.

 Luin myös Hannu Rinteen Perinnemestarikirjaa, jota aina ajoittain luen kun etsin jotain tiettyä tietoa ja sehän on jo edistystä luetaan taas remontoinnista!  Siitä ehkä sai alkunsa tämä ikuisuusprojektin aloitus eli kiinteiden kaappien teko. Suunnitteluvaiheesta ollaan jo edetty tavaroiden kantamiseen saakka. Ovi on valittu ja koolauspuut on haettu. Tarkoitus on tehdä meille pienimutoinen vaatekomero ja mahdolllisesti jos siitä tulee hyvä niin toinenkin komero tarvittaisiin. Komero tulee myös peittämään tuon umpeen laitetun oviaukko kohdan. Lisäksi halutaan nyt hoitaa säilytysongelmat järkevimmiksi ennen kuin aloitetaan Inspiraatio-huoneessa.

  Kiinteät komerot ovat mielestäni ihan loistavia ja kuuluvat vanhaan taloon. Niitä saisi olla mielestäni vaikka joka huoneessa. Tästä ensimmäisestä nyt aloitetaan...

Sillit purkissa

Olen aikaisemminkin valitellut elämämme ongelmista sitä, että meillä on periaatteessa elintilaa 900 neliötä, mutta silti elämme vain tässä 90 neliön päädyssä kolmen kissan ja kolmen lapsen kanssa. Makuuhuoneita ym. ei periaatteessa tarvittaisi lisää vaan ihan vaan sitä omaa tilaa, että ei oltaisi niin kuin sillit purkissa. Tarvittaisiin ajatuksille tilaa.

Mahdollisuus olisi ottaa lisätilaa vanhasta koulun/opettajien eteisaulasta, johon on nyt jo olemassa kulku (kylläkin suljettuna oviaukkona, mutta se olisi helppo palauttaa).
Aula olisi ihan hyvän kokoinen, noin 40 neliötä ja suhteellisen helppo remontoitava.
Ongelmana kuitenkin on se, että en tiedä tarvitaanko tulevaisuudessa tilaa Wallankumoukselle tai muuhun tarkoitukseen.

Lisäksi mietin lämmitystä. Meillä on nyt jo tarpeeksi hommaa kun lämmitetään näitäkin neliöitä varsinkin kun kuutioita on aika paljon huonekorkeuden ollessa aika hulppea.
Tuolla salissahan ei kaakeliuunia tms. ole.
Ollakko siis vai eikö olla, siinäpä kysymys?
Tällainen tuuliviiri kun olen niin tapetit on jo tietysti hommattu...
Lattiankin maalasin jo mielikuvituksessani. Mitä jos tekisi huoneesta yksityisen ja yrityksen välitilan? Tai sitten vaikka joogahuoneen, toimiston, sirkusteluhuoneen...

Inspiraatiota odotellessa

70-luvun tiilitakka on nyt onneksi muisto vain.

Kevätterveisin Mau-Mau

Ilahduttavia blogeja

Sain jo aikaisemmin ennen joulua tällaisen tunnustuksen, kiitos Pikkupirtin Lotta ;)
Jaan sen muutamalle mieltäni aina ilahduttaville blogeille eteenpäin.

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, 

joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi blogia, joissa on alle 200 lukijaa 

ja kerro heille jättämällä heille kommentti.

3. Toivottavasti he jakavat tämän tunnustuksen eteenpäin 

viidelle ihanalle blogille.

 

Koti 1898 

Koivu ja tähti

Puusuutari

Vihreä kamari

Villa Idur

Arkirytmiin

 

 

 

Pelargonia alkoi saada tilkkasen nokkosvettä viikossa ja heti tuli lehti näkyviin.

Tuntuu, että olen viime viikon toipunut joululomasta Wallankumouksen asioiden parissa. Loma oli pääosin tosi rentouttava, mutta sitä vaikeampaa olikin päästä takaisin arkirytmiin.

Itse tykkään tehdä paljon töitä, mutta minussa on myös laiskottelijapuoli. Ennen lapsia olin aina nenä kirjassa ja uppouduin siihen täysin ja sen taidon osaan edelleen. Niin täysin, että sitten on taas vaikeaa miettiä maallisia asioita kun juuri on elänyt Kuuban sisällissodan ja samaistunut ihmisten kohtaloihin. Luin lomalla viisi kirjaa ja nyt olen koittanut hidastaa tahtia ja tehdä kaikkea maan päälle palauttavaa kuten kantanut tiiliä monta tuntia päivässä. Betonoitu tiilitakka alkaa onneksi olla historiaa. Siitä myöhemmin kun on jotain kerrottavaa...

Lisäksi tuon auringon energia on niin vastustamaton, että heti alkaa kaivata värejä ruokaan ja myös kotiin. Ostin jo ensimmäisen kevätesikon. Ruokaan laitan nokkosta, se on niin paras kehon ja mielen puhdistaja ja meidän kissatkin tykkää ruuan seassa siitä.

Aurinkokin vieraili meidän keittiössä pari minuuttia  keittiössä.