Kaksintaistelu

Jatkoin tänään ikkunoiden pesua Wallankumouksen saleissa ja se oli virhe, koska olin jo hieman pahantuulinen valmiiksi ennen hommaan ryhtymistä sillä ikkunoiden pesu ja tuolla neljän metrin korkeudessa killuminen ei ole hyväntuulisenakaan kivaa puuhaa.

Jotenkin kaikki alkoi ahdistaa kun mietti hoitamattomia hommia ja sitä kuinka lyhyt tämä kesä on. Välillä tuntuu kuin olisi kaksintaistelussa vanhan talon ja pihan kanssa.
Se miten paikat rapistuu luonnollisesti ja miten itse yrittää muuttaa taloaan ja puutarhaansa itselleen sopivammaksi.
Itse haluaisin samanlaisen puutarhan kuin neiti Marplella on Christien kirjoissa eli köynnösruusuja ja perennat kauniissa järjestyksessä ilman rikkaruojoja.
Meidän villiintynyt ja osittain ihan oikeastikin ruma (takapiha täynnä rautaromua ja betonia) on kaukana siitä.
Ikkunoiden pesun jälkeen katsoin pihaa yllättyneenä. Kaikki keväällä silmiinpistänyt oli kadonnut voikukkien, rikkaruohojen ja heinien peittoon. Onneksi ruohonleikkurimme on rikki!

Oikeasti näissä kaksintaisteluissa luonto voittaa ihmisen. Jos jotain vastaan ei voi taistella niin se kannattaa hyväksyä. Jollain tavalla tämä oli lohduttavaa. Voin siis vallata pienen nurkan puutarhasta, jota voin ainakin kuvitteellisesti hallita.  Itse asiassa tuo rikkaruohojen sikiävyys ja kasvu on mielenkiintoista.

Taloihin pätee ihan sama asia. Vaikka kuinka rapsutat ja maalaat niin aina kaikki ikääntyy ja kuluu emmekä me ikinä voi talojamme hallita. Ihanan inhimillistä ja asia mikä kannattaa muistaa orastavan kesästressin kynnyksellä on se miksi taloomme rakastuimme, itse en ainakaan halua edes sliipattua taloa vaan ihastuin juuri villiintyneeseen pihaan ja rapistuneeseen ulkonäköön.
Se on se fiilis mikä saattaa unohtua ihmisen hallitsemisen vimmassa. Ei se talo siitä välitä maalataanko tänä kesänä vai kymmenen vuoden päästä. Ehkä siis jatkan hellävaraista kasvojenkohotusta kodillemme huomenna ihan vaan muutaman ikkunaruudun pesun verran. Kaksintaistelun myönnän helpottuneena jo hävinneeni.

Ihania ihmisiä ikkunakurssilla...

On se niin hauskaa kun stressaa kaikkea etukäteen kuten itse tein ennen ikkunakurssia.
Olisivatko pöydät hyvät, riitäisikö kurssilaisille ruoka, sataisiko koko viikonlopun ja niin edespäin.

Todellisuudessa kaikki meni näppärästi ja tunnelma oli ihana.
Ruokaa riitti, aurinko paistoi ja pöydät olivat mainiot. Hyvän tunnelman toivat opettajien Teklan ja Minnan rentous ja se, että osasivat oikeasti kuunnella ja opettaa kurssilaisia.
Mahtavat, että saa olla pitopaikkana näin kivoille tapahtumille. Jotain jatkoa on pakko keksiä ensi kevääksi.

Huomasin kurssin aikan, että tätä meidän talo ja piha on kaivannut eli ihmisiä hääräämään meillä.
Tekee ihan mieli perustaa kommuuni....

Nyt alkaa taas uudenlainen parin-kolmen kuukauden jakso.
Kursseja ei ole enempää vaan keskitytään täyspäiväisesti taas remppaan,Wallankumoukseen ja tietty lapsiin jotka aloittavat jo muutaman päivän päästä loman, joka jatkuu tuonne elokuun puoleenväliin saakka.
Täällä siis mustalaisleiri jatkaa kesän ajan entistä villintyneempää elämäänsä ilman rajoittavia arkirutiineja.

Kesä on tullut...

Ajattelin, että kesä ei tulekaan tänä vuonna kunnes eräänä aamuna heräsin ja hain Turun sanomat postilaatikolta ja siinä se sitten oli.
Yhtäkkiä pihamme valtasivat kaksi miljoonaa voikukkaa eikä se häiritse yhtään, ovat niin nättejä.

Onnistuin myös ensimmäisen kerran elämässäni kasvattamaan kukkia siemenestä. Tilailin Villiniitystä siemeniä ja ripoteltiin niitä kukkapenkkiin. En vain enää muista mitä kukan siemeniä laitettiin...

Wallankumoukseen saapui erä ihania ikkunoita ja ikkunakurssia pukkaa viikonlopulle.
Talon ikkunoitakin saatiin pestyä, ihmeellistä kun ikkunasta näkee läpi.
Kaikki meidän rikotut noin 350 ikkunaruutuahan on korjattu vanhoilla vedetyllä ja puhalletulla laseilla jotka ovat olleet pölyisinä,likaisina ja kittitahraisina viime kesän lopusta lähtien ikkunoissa.
Keväällä ikkunan pesu on jotenkin mukavampaa kuin syksyllä. Talvella ikkunat saavatkin olla vähän likaiset kun aurinkoakaan ei näy.
Keväällä auringon haluaa toivottaa tervetulleeksi puhtailla ikkunalaseilla ettei se vaan loukkaannu ja lähde pois.

Vanhat torikauppiaan kärryt odottavat tyhjinä multaa ja niihin istutettavia yrttejä ja salaattia. Hienoa kun saa minikasvimaan eikä tarvitse kuokkia.

Riippumattokin on ripustettu, eikä vielä ole edes kesäkuu eli lupaavasti alkaa. 
Tämä on vaan niin ihanaa aikaa!

Hirsikurssi ja kaide

Hirsikurssi on nyt sitten onnellisesti ohitse. Osallistujat olivat mukavan rentoja ja innoissaan saamastaan opista. Opettajaakaan ei voi kuin kehua. Hyvä Teemu!

Ihan itsellekin innostus tarttui kurssilaisista ja nyt on ollut muutenkin niin hieno ilma, että tekisi mieli puuhata koko ajan ulkohommia.
Meidän yksi porraskaide on ollut ihan läpilaho ja nyt Tommi sai uusimisprojektin aloitettua.
Ei taida tämä asioiden loppuun saattaminen olla meidän juttu, kun tälläkin hetkellä on taas liian monta projektia kesken.
Jatkoin ulkoverhoilun maalausta, mutta se jäi kesken kun tuli asiakkaita. Kaide jäi kesken kun yö yllätti.

Jossain välissä oltiin tuttujen luona Portsassa kyläilemässä ja samalla käytiin pikaisesti ihailemassa Kakolan upeita autioita rakennuksia. Ihana veranta ja muutenkin niin kummitusmaisen upea paikka.

Nyt pitää taas jatkaa. Maalaushommat saa nyt odottaa kun pitää poistaa nauloja punamultamaalatuista vanhoista laudoista...

Anarkistista ja levotonta puuhaamista

Ikkunat sitten tuli tuohon makuualkoviin.
Kauniit, sopivan kulahtaneet 1800-luvun kolmiruutuiset valittiin ja ovat olleet ihan nappivalinta. Jakavat juuri sopivasti tilan.

Kun on niin kiva ilma ei olla maltettu olla sisällä joten puuhattiin vähän pihavarastoa. Siihen oli joku saanut  idean laittaa joskus vanhan kylmiön oven joka vielä oli mennyt laseista rikki. Tuo metallinen kammotus lähti kaatopaikalle ja laitettiin vanha kuusiruutuinen ikkuna tilalle. Saatiin jotakin kohtaa siis ulkovarastostakin nätimmäksi.

Täällä siis pompitaan asiasta toiseen. Osa tätä "en osaa kesittyä yhteen asiaan intensiivisesti-syndroomaa".
Olen jo pari ikkunalistaakin maalaillut ulkoa. Niistä en nyt laita kuvia, ettei tule ihan levoton kuva meistä. Joka paikkaa puuhataan, mutta mitään ei valmiiksi saada.

Ja apua, kuva vielä meidän keittiön lattiasta maalattuna ja kalustettuna.  Niin ja olo/makuuhuoneen lattiankin maalasin kun laitettiin tuo "sermi" sinne.
Jätin muuten parin kaapin alta maalaamatta kun en jaksanut niitä tyhjätä ja siirtää. Mukavaa löytää Pitkätossumaisia piirteitä itsestään vaikka ei mikää Pepin ikäinen olekaan.
Niitä paria kohtaa ei tunnu edes olevan kiire maalata, itse asiassa ovat jo melkein unohtuneet. Suosittelen kaikille elämän yksinkertaistamista.
Jos haluat tehdä jotain niin siitä vaan puuhaamaan liikaa miettimättä.
Anarkistista kevään jatkoa siis kaikille!