Tuntuu kuin valtava Muumien mörkö olisi istahtanut peffansa kanssa meidän talon päälle. Aamukahvi kylmettyy kupissa keittiön ikkunan jääkukkasia katsellessa. Kolmet villasukat jalassa pärjää jotenkuten ja haaveissa on lampaanvillatossut. Tutuksi on tullut herätä ahdistuksesta hikisenä miettimään onkohan putket jäässä.
Meidän nykyinen torppa on kahdeksas vanha koti missä ollaan asuttu. Torppa sijaitsee Turun Kakskerrassa eli olemme saaristolaisia. Tässä torpassa on ollut niin isoja yllätyksiä, että tuntuu kuin olisi ollut ensimmäistä kertaa remppailemassa taloa.
Olen jo pienenä haaveillut saaristosta asumisesta Astrid Lindgrenin kirjoja lukiessa, kuten varmaan moni muukin. Idyllien metsästäminen on ihanaa, mutta näin vanhemmiten olen huomannut niiden ylläpidon olevan kovan työn takana. Kylmyydessä värjötellessä olen alkanut haaveilla kerrostalon leppoisasta elosta, mutta ehkä mieli tästä muuttuu kun pakkaset laantuvat.
Kun rakastuu toiseen ihmiseen niin yleensä sitä rakastuu niihin pieniin hassuihin persoonallisiin piirteisiin mitä toisessa on, sama se on wanhojen talojen kanssa. Persoonallisiin piirteisiin rakastuu ja viimeistään ensimmäisenä talvena alkaa ärsyyntyä niihin. Ihanat wanhat lattialankut (ihan kamalat vetoisat lattiat) ja 1800- luvun kauniit ikkunat ( järkyttävää kylmää monen metrin päähän hohkaavat ikkunat). Sitä alkaa kyseenalaistaa omaa mielenterveyttä, että miksi olikaan hankkinut tällaisen kiviriipan. Nähtäväksi jää rakastutaanko toisiimme ensi keväänä, siis talo ja minä.
Ihan tosi tuttuja ajatuksia! Ihana kun kirjoitat näistäkin avoimesti ❤ Minä sain joululahjaksi ne lampaanvillatossut, mutta varpaissa ei ollutkaan niin reilusti tilaa kuin villasukissa, minkä vuoksi ei olleetkaan niin lämpimät varpaille 🤦♀️ Tsemppiä, uskon että talven kovat pakkaset ovat pian ohi ja kevät alkaa voittaa! 💛 Ihana talo ja projekti teillä!
VastaaPoistaTäälläkin uskotaan pian kevään auringonsäteiden voittavan lumikinokset!
VastaaPoista