Tarkkasilmäinen näkee kanat nauttimassa viimeistä lämpimistä päivistä. |
Näin kaunista meillä oli vielä eilen. Olin huijannut itseni kuvittelemaan, että asun Italiassa Suomen sijaan. Ajattelin, että lämpö jatkuisi ja tulisi ihan vain pikkuinen talvi, lumisadetta kaksi päivää joulun tienoilla ja sitten se olisi siinä. Tänään aamulla oli kuitenkin ilmasto eri mieltä. Tuuli tuhatta ja sataa , lehdet lenteli puista ja nyt alkoi sataa. Huomasin, että rännitkin on tukossa, kuka niitä olisi muistanut puhdistaa.
Tämä kesä meni niin vauhdilla ja työn teossa, että tuntuu kuin patterit olisi jäänyt lataamatta. Olen aina ollut syksyihminen, mutta talvesta en oikein tykkää. Yritänkin nyt itseeni käänteispsykologiaa. Valmistaudun talven pimeyteen ja kylmyyteen positiivisesti, perustin Pinterestiin oman kansion talvelle. Löysin oikeasti jo monta juttua mistä tykkään talvessa. Ainakin Narniamainen taikatalvi tunnelma puree hyvin. Ehkä tästä pimeydestä ja kylmästä selvitään taas tänäkin vuonna. Lupaan levittää ärsyttävää positiivisuutta myös blogin puolelle :)
Vähän jäi listoitukset ja maalauksetkin ulkovarastolla kesken. |
![]() |
Maunkin tarvitsee alkaa siirtymään auringon lämmitämiltä portailta kaakeliuunin viereen. |
![]() |
Kaksi juttua mistä tykkään talvessa on puilla lämmitys ja halkojen hakkaaminen. Tässä hyvä alku talvi positiivisuudelle. |
Siitä se lähtee! Ihme kyllä, talvesta selviää joka vuosi hengissä. Tai selviää siihen asti, kun enää ei :-D
VastaaPoistaKyllä me taas selvitään :)
PoistaSyysihminen olen minäkin ja nautin tästä ruskasta, jota meille tänä syksynä on suotu!..ja mitä vanhemmaksi tulen alkaa talvi tökkimään...jotenkin olen nykyisin niin viluinen...:)
VastaaPoistaSama juttu täällä eli vilukissa olen myös, just villasukkia kudon taas talvea ajatellen. Hei taas uusi juttu mistä pidän talvesssa, villasukat!
PoistaMinä pidän syksystä, mutta valtaisa lumimäärä ja kova pakkanen eivät ole yhtään mun juttu.
VastaaPoistaSyksy on aina ollut mun lemppari vuodenaika, mutta nyt hiljalleen kevät on ottanut jalansijaa.Syksyssä ihaninta on kumisaappaat,värikkäät lehdet, kynttilät ja tuoksu.
PoistaNyt kun syksy on vasta oikeasti alkamassa sateineen, ajattelen yhä enemmän ja enemmän, etten pidä siitä yhtään. Ihmettelen suuresti ihmisiä, jotka sanovat pitävänsä syksystä. Mitä ihmeen pitämistä on sateessa, tuulessa ja kurassa? Mutta kestettävä sekin on. Kun kevääna aurinko taas vihdoin alkaa lämmittää, on riemullista todeta, että vihdoin talvi on mennyt ja kaikki ihanuus on taas tulossa. :)
VastaaPoistaYmmärrän hyvin tämän. Itsellä syksy on romantisoidun ihanaa aikaa,mutta tuo talvi joka syksyä vääjäämättä seuraa on aika paha nakki. Mutta olen siis oikeasti päättänyt löytää aktiivisesti sen hyviä puolia :)
PoistaAjattelepa sitä narinaa minkä syntyy, kun tallustelet vinkkelit jalassa pakkaslumella!
VastaaPoistaps. Vinkkelit=huopatossut
ps2. Kyllä tää tästä!
Joo lumen narskunta on ihanaa. Kiitos ;)
PoistaTänä kesänä oli mulla semmoinen halontekoshow että mietin miten kiireisemmät ihmiset selviää siitä, mutta niinkuin aina, tulee ne tehtyä silloinkin. Maalla on kyllä aina puuhaa, okt talossa varsinkin... syksyn edetessä on hiljaisempiä hetkiä luultavasti kun kesän puuhat vaihtuu talven askareisiin... zempit syksyyn:) ärsyttävä positiivisuus, sitä kuule tarvitaan aina :)
VastaaPoistaJuu meilläkin halkoja itse klapitettuna nyt kuutisen kuutiota. Lisää tarvitaan. Halkohommat on kyllä ihan kivoja ja lämmittäminen myös, ainakin näin syksynä tauon jälkeen. Meditatiivista puuhaa...
PoistaOi talvi on minun lempivuodenaika, joten täällä sitä taas odotellaan :) Tuo positiivinen ajattelu auttaa varmasti, kun päättää jo valmiiksi ettei anna talven masentaa. Kaikissa vuodenajoissa on hyvät ja huonot puolet, ja aina keksisi jotain valittamisen aihetta. Parempi vaan kun jättää ne valittelut pois, niin pääsee itse paljon helpommalla. Se on niin suuri rikkaus, että meillä on mahtavat neljä vuodenaikaa täällä Suomessa. Eipähän käy tylsäksi ja yksitoikkoiseksi elo! :) Tsemppiä loppusyksyyn ja talveen, toivottavasti saadaan kaunis ja luminen talvi <3
VastaaPoistaSamaa mieltä ole neljästä vuodenajasta. Jokaisessa on oma taiaomainen juttunsä. Pitää vaaan nyt löyttä jokapäiväiseen elämään ne jutut mistä saa voimia talven keskellä. Itselläni se ei löydy ainakaan laskettelusta tai muusta sen tyylisestä talviurheilusta. Rauhallinen rusettiluistelu on enemmänkin mun laji :)
PoistaKiva lukea sinun syyskuulumisia ja katsoa tunnelma kuvia :)
VastaaPoistaKesä oli tosiaan ihanan aurinkoinen ja jotenkin tuntuu vaikealta luopua lämmöstä ja ennen kaikkea valosta. Pakko oli viritellä jo valosarja parvekkeelle, kun ulkona on pimeää yhä aikaisemmin ja eilenkin satoi vettä ja lämmintä oli hyiset plus 5 astetta. Onneksi halloweenit, kekrit ja joulut odottaa :)
Sannu
Mikä tuo ihana kanaviiri oikein on? Mäki haluun koska ei muuten ole rahkeita ottaa oikeita.. :)
VastaaPoistaMikä tuo ihana kanaviiri oikein on? Mäki haluun koska ei muuten ole rahkeita ottaa oikeita.. :)
VastaaPoista