maanantai 25. huhtikuuta 2016

Mitä tehdä kun räntäsade masentaa?

Ei oikein huvita tuohon helletuoliin mennä loikoilemaan...

Ankea näkymä keittiöstä olohuoneeseen ja television johtohärdelliin.
 Mitä tehdä kun aamulla katsoo ulos ja näkee valkoisen lumipeitteen juuri sinä päivänä kun olisi ollut aamupäivä aikaa puuhata  puutarhassa? Ensin vähän masennuin ja sitten päätin käyttää ajan hyödyllisesti siivoamiseen, mitä meidän perheessä ei keväisin oikein ehditä tekemään. Kaikki sujui mallikkaasti kunnes epäkohta kodissamme kiinnitti huomioni.

  Siivous jäi kun aloin suunnittelemaan ja ehdottelemaan varovaisesti sisäikkunan tekemistä meidän keittiöön, vaikka tiedän, että ollaan päätetty laittaa liikenevä remonttienergia pihatöihin. 

 Kuin kohtalon kaupalla löysin juuri passelin ikkunan oviaukkoon. Puolen sentin heitolla sopivan eli tämä oli tähtiin kirjoitettu juttu. Päätettiin, että homma on illaksi valmis ja niin se olikin. Alaosaan tuli minikoinen peiliovi ja listat.


Syy siihen, että tämä oviaukko suljettiin on osaksi television, joka on monesti ollut putoamisvaarassa kun sen ohi juostaan ja se, että keittiöön johtaa isompi oviaukko ratkaisi tilanteen. Nyt saadaan valo kulkemaan huoneissa, mutta silti tuo televisio johtoineen häivytettyä pois. Lisäksi tuntui, että tila rauhoittui kummasti muutoksen myötä. Kyllä piristi!

Tässä tilanne olohuoneen puolelta, miksi televisiot muuten on niin rumia? Pahoittelut epäesteettisestä kissan vessasta reunassa. Tästä näkee, että on varmasti lavastamaton kuva ja amatööri kuvaaja.
  Jännittävää muuten, että piristyin minirempasta niin paljon, että jaksoin siivotakin. Jotenkin se oli mielekkäämpää kun tuli tuota remonttiroskaakin siivottua siinä sivussa. Huomennakaan ei ole luvassa helletuolissa loikoilua. Meille luvattu sadetta ja kalenterissa jono hoidettavia Wallankumouksen hommia, mutta ehkä viikon lopulla pääsee taas pihahommiin kiinni.





Melkein valmis...





Ta-daa!



18 kommenttia:

  1. Onpa suloinen kokonaisuus! Teillä on kyllä niin hyvä, kun materiaalia löytyy seinän takaa projekteille tuosta vain; ainakin helpompi ryhtyä toimeen, kun inspis iskee :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itse tosi paljon vaikka vähän aina arveluttaa laittaa oviaukkoja kiinni ja miettii että tuleeko sittenkään hyvä...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Näitä löytyy meiltä vielä pari kappaletta. Ovat vanhasta kuistista.

      Poista
  4. Loistava idea! Ei mennyt sekään räntäsadepäivä sitten ihan hukkaan :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea, ihana tuo pieni hyllykin ikkunan alla.

    VastaaPoista
  6. ihan kade olen kun tuli nopeasti ja noin kiva :) täällä joutuu hippasen enemmän pohjustelemaan näitä remppoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin joku tulee saman vuorokauden aikana tehtyä se on aina luksusta :)

      Poista
  7. Tulipa kiva! Hyvä idea. Ja voihan aukon aina avata jos alkaa kaduttamaan!

    VastaaPoista
  8. hahaa! Ja minä kun luulin, että vastaus olisi "räiskäleitä" kun tuossa tason päällä on maitopurkki ja jotain, mikä ei ole, mutta jonka tulkitsin siinä ajatuksessa jonkinlaiseksi erikoisjauhoksi ;D

    Vaan noinhan se sitten menikin ja räiskälettömyydestä huolimatta tavalliseen tapaan loistavin lopputuloksin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännää, koska yleensä jos en saa päätettyä jotain asiaa tai olen muuten vaan turhautunut niin paistan lättyjä :)

      Poista
  9. Niin suloinen tuo teidän sissäänkäynti!!!Ei haittaisi minua räntäsadekkaan tuolla idyllissä:)
    Kiva lopputulos keittiössä.

    VastaaPoista