Otin muutaman ohjenuoran taas käyttöön kun suorittamisen kuukausi lähti käyntiin:
1. Osta suklaata tai muuta herkkua mistä tulee hyvä mieli.
2. Jos pimeys ahdistaa älä lähde ulos jos ei ole ihan pakko.
3. Älä mene mukaan joulupsykoosiin, joulu tulee vaikka kaikkia haluttuja lahjoja ei löytyisikään paketeista.
4. Lämmitä kotisi ihanaksi pesäksi. Polta kynttilöitä, paljon!
5. Älä pura omaa ahdistuneisuuttasi ( koska sellainen joku joulukuun päivä kuitenkin tulee ) muihin ihmisiin.
6. Vietä sellainen joulu, että itselläsi on hyvä olla henkisesti niin sitten on muillakin hyvä olla.
7. Tee ja lähetä joulukortteja jos tuntuu siltä. Älä tee tai lähetä joulukortteja jos ei tunnu siltä.
8. Vietä aikaa koko joulukuun ajan lemmikkiesi, läheistesi ja ystävien kanssa.
9. Vältä kauppakeskuksia, mene mieluummin kotiin kuuntelemaan Jouluradiota ja kutomaan villasukkia.
10. Muista sisäinen lapsesi, yllätä itsesi vaikka joulukalenterilla.
Oikein hyvä lista. Tosin aika joulupitoinen tällaiselle antijouluihmiselle :-D Mutta ehdottomasti minullakin kuuluu ostoskeskusten välttely kuukauden ykkösasioihin!
VastaaPoistaItse koitan suhtautua jouluun niin, että vältän hössötystä ja koitan muistaa olla mahdollisimman paljon läheisten kanssa. Ostoskeskukset ahdistaa nyt vielä enemmän kuin muuhun vuodenaikaa...
PoistaNumero kympin jo toteutin, hyviä muutkin.
VastaaPoistaHyvä :)
PoistaOikein loistavia vinkkejä! Näihin täytyy palata sellaisena hetkenä kun tuntuu että ei ehdi ja kykene ja happi ei kulje... :)
VastaaPoistaNiitä happi loppuu päiviä tulee olemaan...Niitä odotellessa nyt hengitellään rauhassa :)
PoistaHyvät ohjeet!
VastaaPoistaNyt vaan rennosti eteenpäin joulukuuta!
PoistaTaidampa lainata listaasi..:)
VastaaPoistaAi miten ihanat ohjeet <3. Noilla saa aikaan juuri parhaanlaisen joulun, rauhallisen ja rentouttavan.
VastaaPoistaTähän pyritään :)
Poista