maanantai 9. marraskuuta 2015

Puiden kansa


   Kun nämä kelit alkavat eli taivaan jumalat pirskottelevat jäävettä kasvoille ja puhaltavat kylmän viiman takin alle käperryn mielelläni omaan kotimetsääni eli sisälle hirsitalooni. Olemme viime viikkoina kanniskelleet 1800-luvun hirsiä Wallankumoukseen myyntiin. Yksi hirsi painaa 100 kiloa tai enemmänkin ja näitä mäntyjä kanniskellessa on taas konkretisoitunut se miten ihan oikeasti saan asua ikimetsässä omassa kotonani. Ne puut vaan jotenkin aina unohtuvat kun niissä on päällä pinkopahvit, huokolevyt ja tapetit.

   Olen huomannut, että ihmisten kaipuu jonnekin perimmäisille juurille on vahvistunut. Itse en ole poikkeus. Meidän kaikkien juurethan ovat metsässä. Vaikka ei olisikaan syntynyt Suomessa ei tässä maassa pysty elämään niin etteivät puut vaikuttaisi elämään, koska niitä on joka puolella. Lempparisarjani Maan povessa ja Ängelby myös ovat jännästi kiinni luonnon voimissa. Uskon metsän ja puutalossa asumisen tervehdyttävään voimaan.

 

  Nyt kun pimeä tulee aikaisin olen käpertynyt sohvan nurkkaan kirjan kanssa. Nyt menossa Puiden kansa niminen kirja. Kuva ylinnä kirjasta. Käpertykäämme kotipesäämme ja muistakaa käydä moikkaamassa puita välillä metsässä.




Ihanaa kun kanatkin ovat saavat elää hirsien suojassa. Huomatkaa, maalattu ollaan!

13 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä kanssasi! Puut ja metsä ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun asuu ihan metsän vieressä (pienen kylläkin) niin huomaa miten puut ja kalliot vaikuttavat. Olen nähnyt täällä asuessani mitä oudoimpia unia. Viimeksi näin unta henkiin heränneestä kallion lohkareesta, joka osasi puhua ja kävellä... Ruissalossa ei edes tarvitse nähdä unta kun siellä on niin maaginen luonto.

      Poista
  2. Mikään ei voita metsässä kävelyä...sienestämistä ja marjastamista tai vaan nauttimista..:)

    VastaaPoista
  3. Oih, yksi lempikirjoistani! Niin kaunis, voimakas, lohdullinen ja maaginen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta tuli sellainen olo, että on osa jotain suurempaa ketjua... Ihana kirja tosiaan!

      Poista
  4. Suomalaiset ovat pohjaltaan metsän kansa. Sen kun ihmiset aina muistaisivat ja kunnioittaisivat ja suojelisivat luontoa ja metsää.

    Tuo kirja on yksi minunkin lemppareista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiitollinen metsille,puille ja kiville. Varmastikaan en olisi henkisesti näin hyvin voiva ihminen jos en pääsisi metsään aina halutessani. Onneksi Suomessa näin pääsee vielä tekemään. Jos voittaisin Lotossa ostaisin vanhojen rapistuneiden kiinteistöjen lisäksi koskematonta metsää..

      Poista
  5. Täälläkin yksi metsäläinen yhtyy sanomaasi. Metsä on tärkeä minulle, ja moni varmasti saisi rauhan elämäänsä kun kävisi useammin haahuilemassa metsässä! Mukavaa syssyä...
    ps. Menevätkö irtohirret kaupaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :)

      Minkälaista hirttä sulla olisi? Laittele meiliä.

      Poista
  6. Puiden Kansa on upea ja inspiroiva kirja. Turunkin lähiseudulta löytyy paljon selviä vanhoja pitämyspuita kun pitää silmänsä auki, vaikka niistä ei ole tällä seudulla tietoa saatu talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia juttuja nämä puuasiat ja muutenkin metsät. Itse olen alkanut kiinnittää huomiota myös mielenkiintoisiin kiviin. Ystäväni on jo vuosia kertonut kivien olevan eläviä ja niin ne taitavat olla...

      Poista
  7. Olet lukijana Karvapuusti-blogissani joka jäi tauolle, mutta pidän toista blogia, jossa on hieman laajemminkin aihepiiriä - tervetuloa tutustumaan :) http://hetkimajassa.blogspot.fi/

    Katselin tuota kanakuvaa, että on kukko vähän samannäköinen kuin meidän Hanski-kukko, hyvin samantyylinen väritys :)

    VastaaPoista