Näin keväällä alkaa näkyä pienempiä ja isompia eläimiä joka puolella. Meillä on aina valkohäntäpeuroja ihan kodin tuntumassa. Nyt ne ovat kyllä lisääntyneet talven aikana. Tämä on monesta tutusta hauskaa kun ollaan kuitenkin muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Suloisiahan nuo ovat, mutta syötäväksi kelpaisi kaikki ja aitaamiset ym. pitää nyt miettiä tarkkaan kun ensimmäisen kerran laitetaan muutakin kuin muutaman salaatin ja tomaatin kasvamaan. Katsotaan saadaanko sopuisa yhteiselo aikaan. Neuvoja peuroilta ja rusakoilta suojautumiseen otetaan vastaan...
Leppäkerttuja on ollut kymmeniä, tuntuu, että ne rakastavat esikoita. Niin tai sitten niissä on erityisen paljon kirvoja, hmm. Hyönteishotellit, mehiläiset, kastematofarmit ja perhosia houkuttelevat keitokset kiinnostavat. Risuaidat onneksi toimivat jo ihan luontaisina hyönteishotelleina. Kaikki mikä liittyy siis ulkona olemiseen kiinnostaa, sisähommat ei edelleenkään. Ei ahdistuta siitä vaan nautitaan.
![]() |
Myös Viljo on päässyt nauttimaan ekoista auringonsäteistä ja apiloista. |
![]() |
Mikäköhän ufo meidän pihaan on saapumassa ilmojen halki vai olisiko se sittenkin kanala? |
Viljo ♥
VastaaPoistaTykkääkö Viljo voikukanlehdistä?
Mutta peurat #!†€#!!
180 cm korkea aita, joka on TUKEVASTI pystytetty, riittää, vähempi ei. Tomaatit ne syövät, ja chilit, ja perunan naatit. Suojautukaa!
Oi voi, tästähän tulee sitten aita-blogi!
VastaaPoistaJuu, Viljon lemppareita ovat apilat ja voikukanlehdet. Myös vuohenputki ja monet muut rikkaruohot joita en edes tunnista ovat Viljon sydäntä lähellä.
Meilläkin pihapiirissä on peroja ja jäniksiä, ostin korkeaa aitaa, pakko kai aidata ainakin hedelmäpuuntaimet. Ihanaa, että teille tulee kanoja!
VastaaPoistaNiin onkin ihanaa! On noissa aitaamisissa puuhaa...
PoistaIhana Viljo! Meillä ei ole peuroja eikä juurikaan jäniksiä, syyspuolella omenapuiden varjoissa hiippailee naapureiden mukuloita, no omenoita riittää ja jännitystä mukuloille.
VastaaPoistaOnnea kanalan johdosta, ilon määrä on rajaton!
Valitsisin mieluummin omenavarkaat kuin nuo omenapuu syöpöttelijät. Söisivät vain pelkkiä omppuja omenapuiden oksien ja kukkien sijaan.
PoistaYhtenä kesänä söivät yhden yön aikana kaikki ruukkuihin istutetut kukkien taimet. Aina ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa...
Ihana Viljo:)
VastaaPoistaToimitin Viljolle kehut ja voin vannoa, että konna hymyili tyytyväisenä...
PoistaViljo on kyllä hurmaavan symppis!
VastaaPoistaHän on kyllä suloinen pallero!
PoistaSiis kanoja, ihanaa! Minusta on ihanaa, että noin lähellä kaupunkia voi elää niinkin "maalaisesti". Peurat on kyllä tuholaisia, sanoo Fiskarsissa asuva ystäväni. Ei auta muu kuin megahäkit. Tsemppiä niiden kanssa ja kanakuvia odotellessa...
VastaaPoista