maanantai 6. tammikuuta 2014

Pitäisikö polttaa kuusi?



 Voisi vuodenaikaa ajatellen luulla, että oltaisiin riisumassa kuusta ja roudaamassa sitä pihalle. Kuusi kuitenkin nököttää olohuoneen nurkassa eikä raaskita sitä varmaankaan vielä ainakaan viikkoon viedä pois. Voisi vaikka tehdä siihen pari uutta koristetta?
 
  Jouluhysteria ei iskenyt vaikka kuusi jäikin vuodenvaihteen yli vaan pääsin juuri  joulun fiilikseen kiinni ja sitten olikin kaikki ohi. Ihan liian nopeatempoista. Olisin voinut jatkaa lasten kanssa köllöttelyä, päiväunien nukkumista, suklaan syömistä, kutomista ja Hercule Poirotin katsomista niin paljon pidempään. Lumen puuttuminenkaan ei ole häirinnyt, onneksi Turku tarjoaa halpoja keinoja nauttia luistelusta, esimerkiksi tänään Parkin kentällä loppiaisluistelua filharmonisen orkesterin tahtiin. Ilmainen sisäänpääsy!

  Tuntuu, että täällä meidän kodissa on loppuvuoden ajan toiminut  filosofinen pohdiskelu tuon konkreettisen tekemisen sijaan. Eräs ystäväni kehotti  pilkkomaan joulukuusen vuoden lopussa, polttamaan sen ja ripottelemaan tuhkat omaan mieleiseen paikkaan. Ikään kuin vertauskuvallisesti päästäisi irti menneestä vuodesta. Tänä vuonna en taida tarvita kuusen polttamista, koska vaikka jäinkin joululoman rauhalliseen tunnelmaan kiinni olen jo päästänyt viime vuodesta onnistuneesti irti. Yleensä kirjoitan kesäkuulle saakka väärin vuosiluvun, mutta nyt olen jo vahvasti vuodessa 2014 kiinni. Itse asiassa joululomaa olisi kivaa jatkaa nimenomaan siksi, että saisi rauhassa pohdiskella uutta vuotta ilman arjen hötkyilyjä. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta lupaan itselleni olla stressaamatta asioista joille en voi mitään ja tehdä vain parhaani.

  Joululoman päättymisestä johtuvaa ahdistusta helpottaa se, että katsoin juuri kalenteria ja huomasin että lasten hiihtoloma ajoittuu jo viiden viikon päähän. Silloinhan voisi olla talvi parhaimmillaan. Pitäisiköhän säästää kuusi siihen saakka ja viettää uusinta-joulu?

21 kommenttia:

  1. Voi kun kiva lukea tällaista rauhallista tarinaa ilman suuria hötkyilyjä. Sulla on fiilikset kohillaan...
    Leppoisaa alkavaa vuotta siis! Kuusen poltto kuulostaa ihan hyvältä idealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan jatkaa samalla meiningillä tämäkin alkuvuosi. Leppoisaa alkuvuotta sinulle ;)

      Poista
  2. Me teimme kerran sen virheen, että heitimme kuivan kuusen sisätakkaan ja auts - voi että se kärytti. Emme tee sitä virhettä enää ;)

    Juuri noin on hyvä muistaa positiivinen ajattelu, että tosiaan pian on taas seuraava loma tulossa, kun talvi on nyt "pisimmillään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin taidetaan jossain vaiheessa laittaa joulukuusen havut ulkoportaita koristamaan ja runko kompostiin tänä vuonna. Viimeistään sitten hiihtoloman jölkeen :) Nyt luistelemaan!

      Poista
  3. Liputan täysin näiden ajatustesi puolesta;) Samoilla fiiliksillä vuosi vaihtunut. Kiva, että muistutit tuosta hiihtolomasta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun lomat katkaisevat arjen. Jos saisin päättää määräisin kaikille kolme päivää viikosta lomaa ja neljä töitä. Ihmiset ehtisivät levätä ja riittäisi puhtia enemmän työpäiviin :)

      Poista
  4. Noilla fiiliksillä kun saisi jatkaa koko vuoden :)
    Meillä kuusi päätti itse päivänsä, sai meistä tarpeekseen. Ulos asti päästessään neulasten määrä oli täydet nolla, voi sitä siivoamisen riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihmeellinen kuusi, se ei varista yhtään ja on nätti :) Siskoni sai joskus pidettyä kuusen kevättalveen ja se taisi alkaa jopa kukkimaan lopuksi ;)

      Poista
  5. Mä laitoin kuusen äsken pihalle hieman haikein mielin. Miestä se alkoi jo rassata, mä olisin voinut katsella sitä pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei onneksi ketään häiritse, että metsä on tullut sisätiloihin. saa nähdä mitäs sitten kun neulaset alkaa putoamaan ;)

      Poista
  6. Juuri kirjoitin itsekin loman loppumisesta :D
    Haikeeta ja ei ole kiva taas laittaa kellot soimaan, ihan plääh!
    me viskatiin kuusi ulos ja se oli lapsille todellista luopumisen tuskaa!

    Samaa katsottiin tänään kalenterista, et jee kohta on sit hiihtoloma!
    Mulla ois sulle tapettikysymys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeeta on täälläkin... Milllainen tapettikysymys olisi? Voit laittaa s-postia tai vaikka soittaakin 050-4405978.

      Poista
  7. Ihan samat fiilikset. Tuossa se kuusi valaisee olohuonetta eikä ole menossa mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin hauskan Narniamainen fiilis kun on kuusi sisällä. Vielä kun olisi lunta niin voisi vaan odotella milloin faunit astelee sisälle :)

      Poista
  8. Pääsin tunnelmaan. Mikään muu vuodenaika ei ole yhtä salliva laiskottelun suhteen kuin joulunaika. Suolaista, makeaa, elokuvia ja kirjoja. Me astutaan huomenna vielä laiskasti arkeen, kun perheessä on kaksi vesirokkopotilasta. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekasta uutta vuotta koko teidän porukalle ja tsemppiä remppaan ;)

      Poista
  9. Voi että, mulla on lähes justiin samanlaisia mietteitä ollut, kuin mitä nyt luin täältä sinun kirjoituksestasi. Joulu oli oudon huoleton, joka meni yhtäkkiä ohi. Mietin itsekin jättäväni kuusen vielä saliin, mutta koska tänä vuonna emme hakeneet oikeaa metsästä, vaan tekokuusen vintistä niin vein sen iltapäivällä sinne takaisin. Minulla on ollut myös aina ongelmia tottua uuteen vuosilukuun, mutta tänä vuonna olen ollut oudon skarppina sen suhteen. Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julma arki odottaa ja itsekin kukun vaan täällä koneella. Onnekasta uutta vuotta sinulle :)

      Poista
  10. Minustakin tuntuu, että joulunaika meni ohitse yhdessä hujauksessa.

    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista