Siinä se nyt sitten on ja on ihan sen näköinen kuin olisi aina ollutkin. On muuten jännää , että selkeästi kaappi vaikutti huoneen energioihin koska levottomuus huoneesta poistui ja oli paljon parempi nukkua. Olen nähnyt epämääräisiä painajaisia useasti meidän nykyisessä makkarissa lähes joka yö. Viime yönä en nähnyt eli joko Feng shuit meni kohdalleen tai sitten olin koko ajan epämääräisen ahdistunut meidän epämääräisestä vaatekaapista...
![]() |
Valmis kaappi! |
![]() |
Loistavaa kun kaapin ovessa on toimiva vanha lukko ja avain. |
Ensi viikon maanantaina aloitetaan toisen kaapin teko keittiöön, koska meidän säilytystilat ovat siellä täysin olemattomat. Vaatekaapin valmistumisesta innostuneena järjestin jo lisää säilytystilaa keittiöön. Ihana kaappi joka on ollut meillä monessakin erilaisessa käytössä sai muuttaa keittiöön. Nyt se saa toimia hehkulamppujen, puhelinlatureiden, muovirasioiden ym. säilytyskaappina. Keittiöön rakennettavan kiinteän kaapin haluan pyhittää pelkille kuivatavaroille ja kattiloille.
![]() |
Kaunis sekalaisen sälän kaappi. |
Elämä on nyt niin ihanaa kun aurinko on tullut tervehtimään joka päivä ainakin vähäksi aikaa. Eilen hain pari oksaa karsittavasta sireenipuskasta sisälle ja huomasin pienet suloiset vihreät lehden nuput. Tuli lohdullinen olo kun tajusin konkreettisesti, että siellä se luonto vaan nukkuu talviunta ja kevät tulee kun vaan jaksaa kärsivällisesti odottaa.
![]() |
Henkarivaatteille tarvittaisiin vielä kaappi, mutta toisaalta kyllähän se näinkin menee... |
Superhieno! Meillä on purettu yksi kiinteä kaappi ja toinen on saanut purkutuomion ja tullaan purkamaan lähitulevaisuudessa. Mainittakoon, että ne on lastulevykaappeja, liian isoja, jotka vain nielevät roinaa ja josta on vaikea kaivaa mitään kun ovat niin syviä. Tuollaisia teidänlaisia olisikin ihana pitää!
VastaaPoistaMeillä oli kanssa sellaisia kamalia lastulevykaappeja, jotka purettiin pois. On hienoa huomata , että monet ovat alkaneet tehdä siivouskaappeja ym. komeroita vanhoihin taloihin. Harvalla kun on niitä alkuperäisiä säästynyt. Vanhat kaapit on niin ihania ja pesevät Ikean kaapit mennen tullen.
PoistaUpeat kaapit - sekä uusi että vanha. Ja ihanan näköistä on teillä muutenkin.
VastaaPoistaP.S. Muuten, huomasin, etten ollut muistanut viime postausessani mainita sinulta tullutta tunnustusta muiden muassa. Olen pahoillani, toivottavasti et pahastu, mutta taisin mennä ihan sekaisin niissä, kun yhtäkkiä tuli sellainen tunnustusvyöry.
Kiitos,kiitos eikä olla tietenkäään pahastuttu.
PoistaTuli kyllä hyvännäköinen komero, ja on niin tunnelmallisen ja ihanan näköistä muutenkin. Minäkin nautin aina kun touhuan tuossa tulevassa keittiössä, se on niin valoisa ja aurinkoinen. Tällä hetkellä kaikki käytössä olevat huoneet sijaitsee talon pimeämmällä puolella. Mutta kyllä se tästä :) Meillekin on tulossa noita kiinteitä komeroita aikanaan. Olen jo hamstrannut ovia valmiiksi :)
VastaaPoistaJuu ja tulee halvemmaksi kuin jos ostaisi antiikkikaappeja niiden rakentamisen sijaan. Keittiö on kyllä myös oma lempipaikkani, puuhellan ja ruuan takia ;) Vielä kun saisi ahdettua sinne sohvan niin olisi mahtavaa...
PoistaHeh, no juu, meillä on ollut ajatus, että mahdutetaan sohva tuonne tulevaan keittiöön :) Mulla muuten samat lämmöntunteet keittiöstä, puuhella ja ruoka, kaksi hyvän keittiön kulmakiveä ;)
PoistaIhanaa,aloin jo miettiä äsken saisinko jollain ilveellä oikeasti mahdutettua soffan meidän keittiöön (tilaa 20 neliötä). Jonkun pienen söpön antiikkisen sohvan missä voisi ottaa päivänokoset.Tarvitseeko sitä sähköhellaakaan kun se on niin rumakin ja siihen saisi pienen sohvan tai nojatuolin tilalle...
PoistaHei! Eksyin tänne sattumalta. Teillä niin ihana kaappi! Taidanpa tehdä samaa tänne meidän kotiimme :) Kiitos ihanasta blogistani, tulen aivan varmasti seuraamaan tätä!
VastaaPoistaHuippua saada uusia lukijoita! Toivottavasti saan blogiin tällä viikolla keittiön kaapista kuvia. Juuri tällä hetkellä on puuseppäni valitettavasti flunssassa...
PoistaVoi ihanuutta! Juuri eksyin blogiisi ja ihastuin ikihyviksi ihanasta talostanne! :)
VastaaPoistaLoistavaa, että tykkäät ;) Kiitokset!
Poista