torstai 29. joulukuuta 2011

Myrsky ja hullu kultakala-unelma

Meillä myrsky kaatoi kolme wanhaa satavuotiasta pihamäntyä ja katkoi sähköt muutamaksi tunniksi. Hienoa siis, että on puuhella ja kakluunit eikä ollut pakkasta niin mikäs meillä oli ollessa.
Niin ja moottorisahakin oli kiva olemassa ja mies joka osasi käyttää sitä.
Meillä myrskyvahingot olivat siis aika lievät eikä kattotiiletkään lentäneet kuten monella asiakkaalla olivat lennelleet.

Pystyn siis katsomaan myrskyä ruusunpunaisten lasien läpi edelleen.
Jollain tavalla siitä vaan tulee energinen ja hyvä olo. Ihan kuin pääkin olisi myrskynnyt ja tuulettunut samalla.
Homeopatiassa se kuuluu Pulsatilla-ihmisten piirteisiin tuo myrskyhulluus. Onhan niitä kuuhullujakin, itse asiassa olen myös ajoittain kuuhullu.

Olen ihan innoissani kun uusi vuosi on  alkamassa ja olen alkanut jo suunnitella keväälle/kesälle paria kurssia (hirren vaihto-kurssia ja ikkunan kunnostusta on mietitty).
On niin kevään odotus fiilis kun ei ole lunta eikä pakkasta. Lisäksi tekisi mieli mennä möyrimään puutarhaan, mutta kun tulee niin aikaisin vielä pimeä.
En oikeasti ole mikään hyvä puutarhuri vaan lähinnä tykkän siirrellä kiviä, raahata oksia ja suunnitella kaikkea mikä ei välttämättä koskaan toteudu.

Niin kuin esimerkiksi Kultakala-allas. Ihana ja runollinen idea puutarhaan, näen sen jo mielessäni. Mutta sitten toteutus: puhdistimia ja ph-mittareita ja muuta epäromanttista ja hankalaa. Kanojen hoito on siis ehkä enemmän meidän juttu.

No tämä ei liittynyt mitenkään liittynyt perinnekorjaukseen paitsi, että hyvää polttopuuta saatiin ja kanoja pitää vanhan talon pihapiirissä olla. Eikä siis Kultakaloja.


Aamuherätys

voitto kotiin...

lauantai 24. joulukuuta 2011

Kissamaista joulua!

Sää ei tuo joulutunnelmaa valitettavasti täällä Etelä-Suomessa, mutta nautitaan siitä sitten sisätiloissa. Onneksi pimeys saapuu niin varhain, että voimme unohtaa ulkomaailman kokonaan.
Meidän aina ulkoilemassa viihtyvät kissamme Sylvi Silkkiapina ja Mau-Mau (Pulla on liian pieni ulkomaailmaan vaikka viisas kissa onkin, ei ole edes joulukuuseen vielä kiivennyt) ovat ainakin päättäneet unohtaa kurjan ulkoilman ja keskittyä sisällä kakluunin lämmössä torkkumiseen.

Me vietämme jouluaaton rauhassa oman perheen kesken.
Hyväksi havaittu juttu, joka poistaa joulustressiä. Saa olla pyjama päällä ja ottaa torkut kun haluaa.
Jos oikein reippaaksi yltyy niin voi ottaa vaikka joulukylvyn.
Meillä käy Joulutonttu tuomassa lahjat jo varhain niin lasten jännitys ei käy ihan sietämättömäksi.
Joulupäivinä on sitten kivaa nähdä sukulaisia ja ystäviä.

Jos joulustressi uhkaa niin kannattaa ottaa mallia  kissoista.
Niiden normaali vuorokausirytmi on noin 18 tuntia unta ja hereillä ollessaan ne lähinnä loikoilevat ja syövät.
Välillä tekevät vähän joogavenyttelyitä. Kissoissa  asuu selvästi viisaus.
Kissamaista joulua kaikille!

Sylvi Silkkiapina, Pulla ja Mau-Mau

 


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulun ajan odotusta...

Täällä sitä nyt sitten aletaan joulunautiskelu.
Siivosin juuri ja laitoin manteleita paahtumaan uuniin. Ovat ihania hunajalla ja kanelilla maustettuna.

Aloitamme joulun odotuksen virallisesti tänään sillä tavoin, että vaikka firma jutut pyöriikin vielä muutaman päivän ennen joulun pyhiä niin me lopetetaan turha stressaaminen tekemättömien juttujen suhteen.
Nautitaan siitä mitä ollaan saatu aikaiseksi ja jatkoa seuraa sitten joulun jälkeen.

Katsokaas muuten miten hauskan keksinnön ruotsalaiset ovat tehneet muinoin.
Saimme Kakluunikeisari Jari Tammiselta kokeiltavaksi tuollaisen itse säädettävän kipinäsuojan.
Omassa kaakeliuunissamme oli kipinäsuoja mennyt rikki eikä suutarin lapsella tietenkään ole kenkiä.
 
Siitä vain ottimista säädetään oikea koko ja napsautetaan paikoilleen.  Toimii hienosti ja pakkohan tuollainen loistokeksintö oli hankkia!

Laitoin muutamia ihania kännynäpsyjä Wanhan Wallankumouksen tavaroista ja kun edelleenkään suutarinlapsilla ei ole kenkiä niin olohuoneen pöydän ja makuuhuoneen vaatekaapin voi soveltaa näinkin!
 
Kurkkasin muuten kalenterista, että ensi viikon jälkeen päivä on neljä minuuttia pidempi. Sitäkin siis voi juhlistaa! Jihuu!


Näppärä ruotsalainen kipinäsuoja...
Rakas kyltti pääsi esille sisätilaan sateensuojaan...
Wanhan Wallankumous 2011
Wanhan Wallankumous 2011
Wanhan Wallankumous 2011
Löysimme vintiltä ihania koulun äidinkielen harjoituslappusia...
Ootrattu vanha 1850-luvun ovi muuttui pöydäksi...
Kaunis 1890-luvun ovi sai paraatipaikan makuuhuoneessa...

maanantai 5. joulukuuta 2011

Olen tuijotellut aamuisin ja iltaisin pimeään ikkunasta.
On joulukuu, mutta sitä  joulun odotus fiilistä ei vaan ole tullut. Töitä, kiirettä ja remonttia.
Tuntuu, että pitäisi saada niin monta asiaa valmiiksi, että voisi saada joulutunnelman kotiin.
Listat seiniin, loput tapetit myös ja kylpyhuoneen katon maalatuksi. Kylpyhuoneen valuraurautainen wanha ammekin kaipaisi jonkinlaista ehostusta.
Niin ja hei puuttuuhan meiltä ulkoverhoiluakin seinistä. Sitten ehkä voisi nauttia joulun alun tunnelmasta kun saisi kaikki hommat tehty.

Eilen se jouluinen tunne vaan saapui kyläillessäni Kuralan kylämäen Iso-Kohmon talossa.
Sitä tunnetta lähden nyt myös kotona ollessani etsimään. Ihanan hämärän hyssy ja rätisevät tulet.
Jätän hetkeksi tekemättömät työt oman onnensa nojaan ja teen niitä juuri sen verran kuin huvittaa.
Joulu saapuu meille vaikka kylpyhuoneen katto olisi puoliksi maalattu ja listat puuttuisi.

Taidan tänään illalla sytyttää sen sijaan puuhellaan rauhallisesti tulen ja keskittyä kirjaan (Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus) ja suklaaseen.

Rauhallista itsenäisyyspäivän odotusta ja toivottavasti saavutatte tämän ihanan joulun tunnelman myös kuvien välityksellä. Tässä siis joulua 50-luvun malliin.








maanantai 21. marraskuuta 2011

Tämän vuoksi rakastuin sinuun pikku taloni...

Huomasin miettiessäni miksi rakastuin juuri tähän taloon, että talothan ovat vähän kuin miehiä. Ne ovat ne pienet hurmaavat asiat mihin sitä rakastuu. Kun näkee suloiset ikkunaruudut,vanhat peiliovet (joita nyt on vähän pilattu graffiteilla, mutta kuka nyt täydellinen olisi) ja ihanan puuhellan jossa näet itsesi kaakaota keittelemässä niin se on rakkautta ensisilmäyksellä. Ruusunpunaiset silmälasit hämärtävät todellisuudentajun ja alkaa miettiä, että olisiko tässä ihan  vakavamman suhteen makua.

Kyllähän siinä oli ja nyt ei olla kihloissa vaan ihan naimisissa saakka.







maanantai 31. lokakuuta 2011

Me ollaan edelleen elossa!


Raskaan kesän jälkeen alkaa asiat järjestyä. Täällä sitä siis ollaan, firma ja koti saman katon alla. Wanhoissa koulusaleissa on firman tilat ja toisessa opettajan päädyssä asutaan me.
Maatiaiskanoja tulee keväällä ulkorakennuksen päätyyn ja kissakatraamme on kasvanut kolmannella kissalla, neiti Alibullenilla (kavereille Pulla).
Muuten pihaamme asuttavat metsikössä hiippailevat kettu, rusakot ja peurat. Niin ja tietysti meidän kolme villilasta.

Nyt alkaa taas blogipäivityksiä tulla, koko kesä meni 10-15 tuntisia päiviä tehden ja sama meininki jatkui pariin viime viikkoon saakka. Lomailla ei ehditty ja kaikki muukin "normaalielämä" jäi jonnekin kauas tulevaisuuteen.
Hyppy tuntemattomaan oli aika suuri, mutta onnellisia ollaan nyt kun ollaan päästy jonkinasteisesti normaalielämään.

Kesään mahtuu onnellista meininkiä ja myös harmia mm. murtautumisten johdosta.
Hyvät energiat täällä kyllä selvästi viipottaa kun mikään ei jaksa masentaa vaan päällimmäisenä on ilo täällä asumisesta.
Seuraavaksi laitankin kuvia asioista miksi rakastuttiin meidän taloon.

Kiitokset kaikkia meitä auttaneita ja tsempanneita!



Alussa meillä ei ollu edes ulko-ovea vaan vanerilevy joka ruuvattiin kiiinni ja auki.
 
Tommi väsäili vanhoista meiltä löytyneistä ulko-ovista hienot ja päälle laitettiin sormipanelit.

Uutta ja vanhaa rinta rinnan.

Yli 300 rikkinäistä ikkunaruutua korjattiin vedetyllä ja puhalletulla lasilla. Ensi kesään jää maalaus.

Ennen hirsikorjauskurssilaisia piti piikata portaat. Kiitokset Karolle talkooavusta!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kummitustalo...

Tämä helle saa kummitukset liikkeelle.
Rauhattomina he kaikki vaeltavat kukin omissa mietteissään. 25C astetta lämmintä vaikka on keskiyö, tuuletan yläkertaa, kaikki nukkuu (levottomasti, mutta nukkuvat ryökäleet kumminkin),koitan itse nukkua...

Syön juustoleipää, sitä hyvää missä on munkinkuva, nimeä en muista kun aivot jo nukkuu. Jalat toimii paremmin kuin hyvin ja rapsuttelen kissoja, katselen kotia joka on meidän oma koti, mutta tavallaan kuitenkaan ei enää ole. Meidän uusi elämä odottaa ihan lähellä muutaman kilometrin päässä.
Ikävä jo sinne uuteen.
Mietin tämän kummitusperheen uutta kummitustaloa, joka rikkinäisine ikkunoineen odottaa uusia omistajia. Onkohan siellä kaiki hyvin? Jos olisin yhtään levottomampi, pyöräilisin katsomaan. Huomenna laitan kuvia. Nyt pitää koittaa nukkua, että jaksaisi huomenna hellettä ja ikkunoiden korjausta...