maanantai 10. lokakuuta 2016

Paperointia ja kirjoja


 Viime viikonloppu meni taas näissä hommissa. Yleensä on vain pari ikkunaa paperoitavana, mutta päätin kesällä irrottaa kaikki alakerran tuplat ja ajatuksena oli kunnostaa ne. Tämä kunnianhimoinen aatos ei koskaan toteutunut. Nyt sitten paperoitiin urakalla. Onneksi ei vielä ole luvattu pakkasöitä tänne etelään.

 Kävin ystävän kanssa kirjakaupassa ja laitoin varaukseen vähän aikaa sitten pari hyvää kirja uutuutta. Varaan yleensä aina kirjat kirjastosta, muuten tällä lukuvauhdilla menisi vararikkoon. Astridin Sotapäiväkirjat sain tosi nopeasti kirjastosta on nyt jo luettu ja hienoksi todettu. Astridin vanhat päiväkirjat löydettiin pärekorista unohdettuina. Sotapäiväkirjoissa on paljon kuvausta myös sota Suomesta, mikä oli mielenkiintoista. Itsellä on sotahistoria aina ollut hämärän peitossa, mutta tämä kirja selkeytti monta asiaa. Oli pakko unohtaa arkipäivän askareet ja vain lukea pari iltaa ja yötä. Seuraavaksi vuorossa Puiden salattu elämä. Sen lukemista odotan innolla ja kauhulla. En luultavasti voi lukemisen jälkeen kaataa enää yhtään puuta. Nehän kommunikoi keskenään. Toivottavasti seuraavaksi joku biologi ei julkaise kirjaa Juureksien salatusta elämästä, sitten ollaan pulassa. Jos joku kaipaa lisää kirjavinkkejä niin lukekaa Kate Mortonia, hänen kirjoissaan unohtaa kaikki oman elämän murheet, koska ne vetävät huikealla tavalla omaan maailmaansa.

Kanat nauttivat auringosta edelleen, mutta muniminen on lopetettu, missäköhän vika?


5 kommenttia:

  1. Kirjasto on hieno juttu! Olen itsekin kirjojen suurlukija:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasto tuo kyllä niin paljon iloa elämään,tehokas masennuksen ehkäisijä :)

      Poista
  2. Kanat pitävät luontaista munintataukoa kun valon määrä vähenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Ihmetyttää vain kun viime vuonna kanat munivat pitkälle talveen. Lisäksi ollaan valoa pidetty vähintään 8 tuntia kanalassa luonnonvalon lisäksi. Auringonvaloakin ovat ulkoillessa hyvin saaneet.

      Poista